Digitoday

Valikko

Jollan tyly viesti: Kaikki tilaajat eivät saa tablettia

Suomalaisen startupin rahoitusvaikeudet johtivat siihen, että kaikki eivät saa kauan sitten tilaamaansa tablettia.

Laite- ja ohjelmistovalmistaja Jollalla oli karuja uudenvuodenuutisia. Firman edustaja Juhani Lassila kirjoitti blogissa, että kaikki tilaajat eivät saa Jolla Tablet -laitettaan.

– Toimitamme ylimääräisen pienen erän Jolla Tabletia varhaisille tukijoille aikaisin vuonna 2016, ja aiomme lähettää kutsuja tammikuun aikana. Huono uutinen on, että emme pysty saattamaan tuotantoa valmiiksi täyttääksemme kaikki panostukset. Toisin sanoen kaikki tukijamme eivät saa Jolla Tabletia. Voitte kuitenkin olla varmoja, että ette jää tyhjin käsin, Lassila toteaa.

Lassilan mukaan luvassa voi olla "positiivisia yllätyksiä", mutta hän ei kertonut asiasta enempää.

Epäselvää on esimerkiksi, miten suuri toimituserä on kyseessä, kuinka moni tilaaja jää ilman laitetta ja kuinka heitä tarkalleen ottaen hyvitetään. Digitoday on kysynyt Jollalta asiasta.

Jolla kävi läpi ison kriisin ennen vuodenvaihdetta. Joulukuussa yhtiön rahoitus oli vaakalaudalla, ja henkilöstöä irtisanottiin paljon.

– Marras–joulukuun vakavalla rahoitushaasteella oli valitettavasti suurempi vaikutus tähän projektiin kuin olisimme voineet kuvitella, Lassila sanoo blogissa.

Lassila antoi hieman myöhemmin Digitodaylle seuraavan lausunnon:

–  Valitettavasti en voi antaa tarkkoja lukuja kysymyksiisi, sillä lopullinen suunnitelma on vasta tekeillä enkä voi spekuloida.

– Eli pienehkö erä toimitetaan alkuvuoden aikana ja muille korvataan valmistuvan suunnitelman mukaan.

Lassilan lausunto lisätty.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    5. 5

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    6. 6

      Espanjalainen huippuvalmentaja oli kuolla juoksulenkillä Suomessa – ”Sydämeni oli 20 minuuttia pysähdyksissä”

    7. 7

      Poliisi varoittaa petollisesta vaarasta järvien jäillä

    8. 8

      Baariin astellut mies ampui intialaisinsinöörin – Uhrin isä: ”Älkää lähettäkö lapsianne Yhdysvaltoihin”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    5. 5

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    6. Näytä lisää