Digitoday

Valikko

Tylyt luvut: Eurooppa johtaa pc:n romahdusta

Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan pc-toimitukset ovat laskeneet viitenä perättäisenä vuosineljänneksenä. Apple sen sijaan kasvoi.
Tutkimusyhtiö Gartnerin luvut vuoden 2015 viimeisen neljänneksen pc-toimituksista ovat karua katsottavaa. Yhtiön mukaan loka–joulukuussa toimitettiin maailmanlaajuisesti 75,7 miljoonaa pc-tietokonetta, mikä on 8,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Kyseessä oli viides peräkkäinen vuosineljännes pc:n laskusuhdannetta.

Jyrkintä lasku oli EMEA -alueella (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka), jossa syöksy oli peräti 16 prosenttia. Euroopan heikkoja toimituslukuja selittivät myyntikanavaan jääneet Windows with Bing -tietokoneet, joita myytiin edelleen.

– Joulumyyntikään ei piristänyt pc-toimituksia, mikä viittaa kuluttajien muuttuneeseen ostokäyttäytymiseen pc:iden suhteen. Yrityspuolella Windows 10 sai positiivisia arvioita, mutta yrityssiirtymät olivat pieniä, sillä monet vasta aloittelivat testaustaan, sanoi Gartnerin pääanalyytikko Mikako Kitagawa tiedotteessa.

Gartnerin ennuste vuodelle 2016 on yhden prosentin lasku vuoteen 2015 verrattuna.

Kaikkien suurten tietokonevalmistajien toimitusmäärät vähenivät Applea lukuun ottamatta.

Suurin oli Lenovo, joka toimitti runsaat 15 miljoonaa konetta ja kutistui 4 prosenttia. Seuraavat olivat HP (14 miljoonaa, -8 %), Dell (10 miljoonaa, -5 %), Asus (6 miljoonaa, -3 %), Apple (6 miljoonaa, +3 %), ja Acer (5 miljoonaa, -11 %).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää