Digitoday

Valikko

Porsche yllättää: Täystyrmäys autoalan villitykselle

Porsche ei ole tuomassa myyntiin autoja, jotka ajavat tietokoneen varassa.

Kaistat ovat täynnä autovalmistajia, jotka puskevat kilvan kohti autojen täydellistä riippumattomuutta ihmisistä. Porsche ajaa vastakkaiseen suuntaan ja sanoo, ettei sillä ole suunnitelmia robottiautoista.

Pääjohtaja Oliver Blume uskoo, että sen urheiluautojen omistajat haluavat jatkossakin pitää kädet ratissa – sillä mitä järkeä urheiluauton omistamisessa muuten olisi, vaikka liikenteessä pitääkin noudattaa sääntöjä kuten nopeusrajoituksia.

– Porschea halutaan ajaa itse, Blume tähdensi saksalaiselle Westfalen-Blatt-sanomalehdelle maanantaisessa artikkelissa Reutersin mukaan.

– IPhone kuuluu taskuusi, ei tienpäälle, Blume lisäsi lehdelle korostaen, ettei Porsche ole liittoutumassa yhdenkään suuren teknologiayhtiön kanssa.

Porsche on kuitenkin osallistumassa autoalan toiseen kestotavoitteeseen, eli päästöjen alentamiseen. Yhtiö aikoo tuoda saataville hybridiversiot kaikista malleistaan ja lisäksi tekeillä on täysin sähköinen Mission E, joka on tulossa myyntiin vuosikymmenen loppuun mennessä.

Porschen omistaa Volkswagen, joka jäi hiljattain kiinni päästöjen vääristelystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. Näytä lisää