Digitoday

Valikko

Todellinen "turvapuhelin": Tätä kammotusta Hillary Clintonin haluttiin käyttävän

Turvalliseen viestintään oli tarjolla yksi laite, joka oli kaukana modernista älypuhelimesta, Ars Technica kertoo.
Ruma kämmentietokone 1990-luvun tekniikalla, joka on kuitenkin muurattu äärimmilleen turvallisen viestinnän takaamiseksi. Tällainen kompromissi oli tarjolla Hillary Clintonille, kun hän astui Yhdysvaltain ulkoministeriksi vuonna 2009.

Asiasta kirjoittavan Ars Technican mukaan kyseessä oli General Dynamicsin rakentama Sectéra Edge -päätelaite, joka oli älypuhelimen sijaan kädessä pidettävä henkilökohtainen digitaalinen avustaja, jolla pystyi soittamaan puheluja.

Tekniikka oli johdettu 1990-luvun lopulta ja 2000-luvun alusta ja oli kovennettu valtiotason turvallisuuteen. Pohjalla oli Windows CE -alusta.

GE:n pda-laite yksin maksoi lähemmäs 5000 dollaria, mutta se vaati rinnalleen kymmenien tuhansien dollarien palvelinohjelmistot ja muut oheispalvelut. Se olisi silti ollut pieni hinta siitä, että ulkoministeri pystyy tekemään huippusalaisia salattuja puheluja ja käyttämään suojattua sähköpostia.

Laite ei sinänsä ole ollut mikään salaisuus. Siitä uutisoitiin jo ainakin vuonna 2009. Myöhemmin tarjolle tuli myös toinen turvallinen viestintäväline, L3 Communicationsin Guardian.

Ars Technican mukaan sopimukset laitteiden kehittämiseksi olivat molemmat arvoltaan 18 miljoonaa dollaria, ja laitteet olivat ainoat hyväksytyt aina viime vuoteen asti.

Hillary Clinton halusi vuonna 2009 luvan käyttää samankaltaista Blackberryn tapaista suojattua älypuhelinta, jollainen oli toimitettu presidentti Barack Obamalle. Clinton on sittemmin joutunut tulisille hiilille suojaamattoman sähköpostin käyttämisestä ja hänen viestejään sekä mahdollisia tietoturvavirheitä tutkitaan oikeudessa.

Äskettäin paljastuneiden sähköpostien mukaan NSA nimenomaan kieltäytyi toimittamasta Clintonille samaa puhelinta, jonka se poikkeuksellisesti suostui toimittamaan Obamalle, CBS News kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. Näytä lisää