Digitoday

Valikko

Nokian Star Wars -kamera myyntiin: Kehittäjäohjelmalla alennusta

Nokian 360 asteen Ozo-virtuaalitodellisuuskamera tuli myyntiin Euroopassa.
Nokia kertoi myynnin aloittamisesta perjantaina tiedotteessa. Hinta noudattaa osapuilleen aiempia tietoja. Star Warsin levitoivaa jediharjoittelupalloa ulkoisesti muistuttava Ozo maksaa 55 000 euroa.

Ozo liittyy vahvasti virtuaalitodellisuuden toiseen tulemiseen, josta voi todella kehkeytyä iso markkina 1990-luvun totaalisen floppauksen jälkeen. Erilaisia vr-silmikkoja on esitelty, mutta Ozo on tarkoitettu ketjun toiseen päähän tekemään sisältöjä virtuaalitodellisuuteen.

Nokia korosti Lontoon O2-areenan tiedotustilaisuudessaan, että sille ei riitä pelkkä kameran myynti. Yhtiö haluaa myös huolehtia, että vr-sisällön kuvaamista seuraava jälkituotanto toimii jouhevasti. Nokian mukaan tämä on asia, joka on huolettanut sisällöntuottajia. Yhtiöllä on kumppanuuksia muun muassa kuvan editointia ja värittämistä varten.

Samalla Nokia käynnisti vr-sisällön kehittämisohjelman, johon voi hakea huhtikuun loppuun saakka. Osallistujat saavat 15 000 euron alennuksen Ozon hintaan ja tekevät minuutin mittaisen demoesityksen Ozolla ja vaihtavat kokemuksia muiden kanssa vr-sisällön luomisesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    2. 2

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    8. 8

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    9. 9

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    10. 10

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    2. 2

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. Näytä lisää