Digitoday

Valikko

Omituinen Tesla-kolari puhuttaa – Teslan vastaus taas säikäyttää

Omistajan mukaan Tesla törmäsi perävaunuun omia aikojaan robottiohjauksessa, KSL.com kertoo. Tesla kiistää asian, mutta antaa hälyttäviä tietoja autojensa turvallisuudesta tai paremminkin turvattomuudesta.

Utahin osavaltiossa toimiva uutismedia KSL.com kertoo oudosta onnettomuudesta, jossa olivat osallisina tyhjänä seisonut Tesla Model S -sähköauto ja paikallaan pysynyt rekan perävaunu.

Teslan omistaja oli poistunut pysäköidyn autonsa luota viideksi minuutiksi. Kun hän tuli takaisin, Tesla oli ajanut perävaunua päin särkien tuulilasin.

Kukaan ei tiedä varmasti mitä tapahtui, mutta Teslan mukaan kyseessä oli omistajan virhe. Tesla todistaa auton lokitietojen perusteella omistajan käynnistäneen Summon-toiminnon, joka liikuttaa autoa rajoitetusti eteen tai taakse ilman ihmisen apua.

Omistaja kuitenkin kiistää ehdottomasti, että hän olisi käyttänyt toimintoa. Hän sanoo jopa viipyneensä auton luona jonkin aikaa ennen kuin lähti asioimaan.

Summon pitää kytkeä päälle auton sisältä käsin ja se alkaa toimia, kun kuljettaja on poistunut ajoneuvosta. Toimintoa hallitaan esimerkiksi älypuhelimen kautta, mutta se on vasta betatestauksessa. Teslan vastauksessa hämmästyttääkin, miten keskeneräinen toiminto Summon todellisuudessa on.

– Ottakaa huomioon, että ajoneuvo ei välttämättä havaitse joitakin esteitä, kuten sellaisia, jotka ovat hyvin kapeita (kuten polkupyöriä), ovat kojelaudan alapuolella tai riippuvat katosta, Tesla korostaa.

Turvallisuudessa yhä puutteita

Tesla siis näyttää avoimesti myöntävän, että se on laittanut yleisillä teillä käytettäviin tuotantoautoihin koodia, joka voi törmätä vaikkapa polkupyöräilijään – hitaalla nopeudella, mutta kuitenkin.

Valmistaja painottaa, että kuljettajan tulee nähdä auto koko ajan Summon-toiminnon ollessa käytössä, ja toimintoa tulisi käyttää vain yksityisalueella. Tosin Model S -autojen erillinen itsenäisen ajamisen Autopilot-toiminto on osoittanut, että kuljettajat toisinaan viittaavat kintaalla turvallisuusohjeille.

Normaalisti Summon-toimintoa voi käyttää vain pitämällä sormea älypuhelimen hallintasovelluksella, jotta auto liikkuu. Kun sormen ottaa pois, auto pysähtyy. Tämä turvatoiminto lisättiin vasta, kun kuluttajansuojaan keskittynyt Consumer Reports huolestui Summon-toiminnon turvallisuudesta.

Mutta Summon toimii myös avaimenperän kautta, jos kuljettaja niin erikseen valitsee, eikä siinä ole vastaavaa turvamekanismia, Consumer Reports valittelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    6. Näytä lisää