Digitoday

Valikko

Mies tuhosi Googlen kartta-auton ja ammuskeli taloa – "tarkkailun" vuoksi

Amerikkalainen mies joutuu oikeuteen syytettynä tuhopoltosta. Hän hyökkäsi kahdesti Googlen autoja vastaan.

Amerikkalaismies joutuu syytteeseen tuhopoltoista, kun poliisi epäilee hänen hyökänneen useampaan otteeseen polttopulloin Googlen Street View -kartta-autoja vastaan. Asiasta kirjoittaa Ars Technica.

Google käyttää kartta-autoja ottamaan kolmiulotteista kuvaa, jota käytetään yhtiön karttaohjelmiston katunäkymissä.

Kukaan ei loukkaantunut hyökkäyksissä, mutta yksi Googlen autoista tuhoutui.

Ensimmäinen polttopulloisku tapahtui toukokuun 19. päivänä, mutta auto jäi vahingoittumattomaksi. Miehen uskotaan syyllistyneen myös ammuskeluun Googlen rakennusta kohti kaksi viikkoa myöhemmin. Tästä parin päivän päästä yksi Googlen kartta-autoista poltettiin.

Poliisitutkinnassa löydettiin sama ajoneuvo kaikkien tapahtumien lähistöllä olleiden turvakameroiden kuvista. Myöhemmin sama auto "käyttäytyi epäilyttävästi" liikenteessä ja sen aseistautunut kuljettaja pidätettiin.

Poliisikuulusteluissa mies myönsi kaksi polttopulloiskua sekä ammuskelun. Hän kertoi olleensa matkalla tekemään toista aseiskua Googlea vastaan.

Tekojensa motiiviksi mies kertoi sen, että hän uskoi olevansa Googlen tarkkailussa. Hän piti päiväkirjaa väittämästään tarkkailusta.

  • polttopulloiskut

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    3. 3

      Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

    4. 4

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    5. 5

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    6. 6

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    7. 7

      Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

    8. 8

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    9. 9

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    10. 10

      Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    3. 3

      Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

    4. 4

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    5. 5

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    6. Näytä lisää