Digitoday

Valikko

Teslan Elon Musk aikoo uudistaa bussit ja tehdä takseista historiaa

Teslan perustaja Elon Musk esitteli uudet suunnitelmansa ja vihjasi tulevista automalleista. Suunnitelma mullistaisi myös joukkoliikenteen.
Autoyhtiö Teslan ja rakettilentoja suorittavan SpaceX -yhtiön toimitusjohtaja Elon Musk on julkaissut aiemmin lupaamansa pääsuunnitelman, osa kaksi.

Musk mainitsee blogikirjoituksessaan Teslan kehittävän uutta henkilöautoa sekä lavallista pick-up -autoa. Suunnitelman mukaan Tesla jatkossa laajentaa myös kuorma-autoihin ja busseihin, jotka on tarkoitus julkistaa ensi vuonna.

Muskin kaavailema bussi poikkeaisi paljon nykyisistä bussimalleista. Ne olisivat nykybusseja pienempiä, eikä niissä olisi lainkaan keskikäytävää, vaan tila olisi käytetty istuimille. Pyörätuolit ja lastenrattaat mahtuisivat silti sisään.

Ne myös kuljettaisivat ihmiset perille koteihinsa, ja bussipysäkit olisivat vain ihmisille, joilla ei ole puhelinta. Bussit pysyisivät kiihdytettäessä ja jarruttaessa nykymalleja paremmin muun liikenteen rytmissä.

Musk haluaa myös kehittää autoistaan yhä täysin itseohjaavia, joten niiden kyydissä voisi vaikka nukkua. Muskin mukaan Tesla-autojen omistajat voisivat esimerkiksi tienata autoillaan vuokraamalle ne muiden käyttöön silloin, kun eivät tarvitse niitä itse.

Käytännössä suunnitelman toteutuminen todennäköisesti tekisi takseista tarpeettomia.

Musk aikoo kehittää myös uuden aurinkopaneeliratkaisun, johon olisi valmiiksi yhdistetty sähköä varaava akku. Tätä tarkoitusta varten Musk aikoo yhdistää akkuteknologiaa kehittävän Teslan ja aurinkopaneeleihin keskittyneen SolarCity-yhtiön, joissa Musk on jo suurin omistaja. Tesla on jo tehnyt ostotarjouksen SolarCitystä.

Musk visioi lisäksi uudenlaisesta älypuhelinsovelluksesta, joka yhdistää teslojen omistajat, jotka tulevaisuudessa voivat ansaita rahaa vuokraamalla itsestään ajavia autoja. 

– Kuten tyypillistä, Elon Musk on esitellyt suurellisen suunnitelman tulevaisuudesta, jossa ei ole aikatauluja ja vain vähän yksityiskohtia eikä mitään mainintaa siitä koska ja miten Tesla alkaa tuottaa voittoa, autoalan analyytikko Michelle Krebs Autotraderista sanoi Financial Times -lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. 6

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    7. 7

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    8. 8

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. Näytä lisää