Digitoday

Valikko

Apple Watchin myynti yli puolittui

Apple Watchin myyntiluvut painoivat maailmanlaajuisesti älykellojen markkinoita. Samaan aikaan Samsung ja Lenovo kohensivat asemiaan.

Teknologiayhtiö Applen älykellon Apple Watchin myynti putosi 55 prosenttia huhti–kesäkuussa vuodentakaiseen verrattuna, kertoo markkinatutkimusyhtiö IDC.

IDG:n mukaan Apple myi toisella vuosineljänneksellä 1,6 miljoonaa älykelloa, kun vuotta aiemmin samaan aikaan kaupaksi kävi 3,6 miljoonaa kelloa.

Applen myynnin romahdus painoi koko älykellomarkkinaa. Maailmanlaajuinen älykellojen myynti laski 32 prosenttia 3,5 miljoonaan kappaleeseen.

Talouslehti Financial Timesin (FT) mukaan Samsungin älykellojen myynti kasvoi 51 prosenttia 600 000:een ja Lenovon Motorola-brändin myynti 75 prosenttia 300 000:een.

Apple säilytti asemansa markkinajohtajana 47 prosentin markkinaosuudella, mutta menetti osuuksiaan selvästi. Vuotta aiemmin sen osuus oli vielä 72 prosenttia. Samsungin markkinaosuus puolestaan lähes kaksinkertaistui 16 prosenttiin.

IDC:n analyytikon Jitesh Ubranin mukaan kuluttajat ovat lykänneet älykellojen ostoa kuluvan vuoden alusta lähtien, kun he odottavat, että markkinoille on tulossa uudempia versioita laitteista.

Hän sanoo, että WatchOS-käyttöjärjestelmään odotetaan parannuksia vasta loppuvuodesta, mikä käytännössä katsoen seisauttaa nykyisten Applen älykellojen myynnin.

– Apple säilyttää yhä merkittävän johtavan aseman markkinoilla ja valitettavasti Applen lasku johtaa koko markkinoiden laskuun, Ubrani kirjoittaa IDG:n raportissa.

Applen odotetaan julkistavan päivitetyn käyttöjärjestelmän ja Apple Watch 2 -mallin tulevana syksynä. Yhtiö on luvannut uusia ominaisuuksia ja parempaa suorituskykyä.

IDG arvioi Applen myynnin jyrkästä laskusta huolimatta myynnin kasvavan ensi vuonna, kun jatkuvasti kehittyvät laitteet alkavat vedota yhä laajempiin markkinoihin.

Apple ei ole edelleenkään julkaissut Apple Watchin virallisia myyntilukuja. Älykellon ensimmäiset toimitukset alkoivat viime vuoden huhtikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    9. 9

      Berner väläytti takseille erikoista roolia – kuljettaja Nyman viileänä: ”Antaa rouvan nyt suunnitella”

    10. 10

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää