Digitoday

Valikko

Roaming-sotku sai jatkoa: Suunnitelmat roskakoriin

EU-komissio veti takaisin ehdotuksensa roamingia koskevan ehdotuksensa.
Euroopan komissio on vetänyt takaisin ehdotuksensa roaming-laskutusuudistuksen toteuttamisesta. Asiasta kirjoittaa muun muassa Reuters.

Ehdotuksen mukaan puhelimen käyttö ilman roaming-maksuja EU-alueella olisi mahdollista korkeintaan 90 päivää vuodessa ja korkeintaan 30 päivää kerrallaan.

EU:n komission johtaja Jean-Claude Juncker on määrännyt ehdotuksen takaisinvedettäväksi kovan kritiikin jälkeen. Komission mukaan tämä kertoo siitä, miten EU pyrkii kuuntelemaan kansalaisiaan.

Taustalla on Reutersin mukaan EU:n halu pitää euroskeptisten voimien nousua kurissa osoittamalla herkkää korvaa kansalaisten suuntaan.

Kunnian ehdotuksen takaisinvedosta otti EU-parlamentin keskustaoikeistolainen EPP-ryhmä, johon kokoomuksen euroedustajat kuuluvat.

Uusi roaming-lainsäädäntö astuu voimaan kesällä 2017, ja sen on määrä hävittää roaming-maksut viimeistään siirtymäjakson jälkeen.

Vaikka aikataulu on määritelty, koko roaming-kuvioon liittyy vielä suuria avoimia kysymyksiä. Isoimmat ovat kohtuullisena pidettävän käytön määrä sekä operaattorien toisilleen maksamat datan tukkuhinnat.

Suomalaisoperaattoreista Elisa ja DNA ovat ilmaisseet huolensa pakosta korottaa suomalaisten liittymien hintoja, jos EU:ssä käsiteltävät ehdotukset menevät nykyisessä muodossaan läpi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    7. 7

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    8. 8

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. Näytä lisää