Digitoday

Valikko

Sitä on tehty vuosikausia - nyt Youtube sallii sen

Youtube on tuomassa palveluunsa mahdollisuuden videoiden offline-katseluun.

Youtube kertoo blogissaan tuovansa palveluunsa mahdollisuuden ladata videoita puhelimeen myöhemmin katseltavaksi. Taustalla on halu saada videot toimimana paremmin heikkojen nettiyhteyksien äärellä.

Asia hoidetaan offline-käyttöön tarkoitetulla Youtube Go -sovelluksella. Se osaa näyttää videosta esikatselunäkymän, antaa katselusuosituksia, tarjoaa videon latausmahdollisuutta erilaisilla kuvanlaaduilla sekä mahdollistaa videoiden jakamisen lähellä oleville ystäville mobiilidataa käyttämättä.

Idea ei ole aivan uusi. Monet kuluttajat ovat tehneet samaa jo vuosikausia niin sanotuilla Youtube-rippereillä. Nämä ovat sovelluksia tai verkkopalveluita, jotka lataavat videon paikallisesti tietokoneelle tai mobiililaitteelle.

Myös Youtube on pyrkinyt ratkaisemaan hoitamaan hitaiden yhteyksien ongelmaa aikaisemmin YouTube Offline- ja Smart Offline -palveluilla.

Google sanoo tuovansa palvelun lähikuukausien aikana yhä useammille ja parantavansa tuotetta palautteen perusteella. Palvelu on tarkoitus ottaa käyttöön laajasti ensi vuonna.

Koska Google ei ole kertonut palvelusta kovin yksityiskohtaisesti, sen tarkemmasta toiminnasta ei ole tietoa. On mahdollista, että Youtube pyrkii säilyttämään sovelluksen avulla videoiden hallinnan itsellään. Kun käyttäjä lataa videon itselleen ulkopuolisella sovelluksella, se jää pystyvästi hänelle. Jos videon katseluun käytetään Youtube Gota, Youtube pystyisi halutessaan estämään poistetun videon näyttämisen silloinkin, kun se on ladattu puhelimeen.

Blogin kirjoittanut Youtuben tuotehallintajohtaja Johanna Wright kertoi ajatuksen syntyneen siitä, miten tämän Intian-matkalla eräs paikallinen halusi näyttää tälle Youtube-videon – joka ei toiminutkaan kunnolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    5. 5

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    8. 8

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    5. 5

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    6. Näytä lisää