Digitoday

Valikko

Netflix vahtii maarajoituksiaan: Kiertäminen yhä vaikeampaa

Netflix
Netflix pystyy nopeasti estämään uudet menetelmät palvelun maarajoitusten kiertoon.
Verkkopalvelu Netflix vahtii palvelunsa maarajoituksia entistä tiukemmin, ja useat maarajoitusten kiertämiseen erikoistuneet palvelut ovat joutuneet luovuttamaan, kertoo yhdysvaltalainen CBC News -uutissivusto.

Netflix tarjoaa eri maissa eri elokuvia ja tv-sarjoja, ja se on kieltänyt käyttämästä tietyssä maassa tarjottavaa palvelua toisen maan alueelta. Rajoituksia on kierretty yleensä vpn-palveluilla, joiden avulla käyttäjä on voinut peittää todellisen sijaintinsa verkkopalvelulta, ja vaihtaa palvelun havaitsemaa käyttäjän alkuperämaata.

Yhtiö on ilmeisesti alkanut myös valvoa kiellon noudattamista entistä tarkemmin, sillä se on estänyt useiden maarajoitusten kiertoon erikoistuneiden palvelujen toiminnan.

– Valitettavasti joka kerta, kun perustamme uuden verkon tai keksimme kiertotien, se estetään muutaman tunnin kuluessa, perustelee esimerkiksi australialainen uFlix-verkkopalvelu blogissaan päätöstään lakata tarjoamasta Netflix-maakiertoa.

Myös Unblock-Us - ja UnoTelly -nimiset palvelut ovat vaivihkaa lopettaneet Netflix-maarajoitusten kiertämisen, ja poistaneet sivuiltaan maininnat Netflixistä.

Myös Best10VPN-sivusto kertoo, että Netflix tuntuu estävän yhä useammat vpn-palvelut.

Vielä vuosi sitten Netflix tuntui suhtautuvan maarajoitusten kiertoon melko ylimalkaisesti. Muutos Netflixin linjaan tuli tämän vuoden alussa, kun jakelujohtaja David Fullagar kertoi yhtiön aikovan kehittää uusia menetelmiä maarajoitusten kierron estämiseen. Syynä maarajoituksiin ovat elokuvien ja tv-sarjojen jakeluoikeudet, jotka alan yhtiöt myyvät yleensä alueittain, ei maailmanlaajuisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    8. 8

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää