Digitoday

Valikko

Täysi farssi: Julian Assange antoi kysyä mitä vain – muttei juuri vastaillut

Wikileaks
Julian Assange antoi ihmisten kysyä häneltä Redditissä mitä tahansa. Mutta vastausten antaminen olikin sitten toinen juttu.
Vuotosivusto Wikileaksin perustaja Julian Assange järjesti tiistaina AMA (ask me anything)- eli ”kysy mitä vain” -kyselytuokion Redditissä, missä ihmiset saivat pommittaa häntä valitsemillaan kysymyksillä. Tapahtuman päällimmäiseksi kysymykseksi jäi, oliko koko tuokiossa mitään järkeä.

Esimerkiksi Mashable, Techly ja Inverse kirjoittavat Assangen pitkälti vaienneen niistä kysymyksistä, jotka oli äänestetty suosituimmiksi ja joihin siksi eniten kaivattiin vastauksia. Tai sitten vastaukset olivat lyhyitä tai epämääräisiä.

Kysyjät kokivat jääneensä ilman selviä vastauksia esimerkiksi Assangen etiikasta, filosofiasta verrattuna yksityisyyttä suojelevaan Edward Snowdeniin tai hänen internet-yhteytensä tilapäisestä katkeamisesta syksyllä.

Nettipimennon takana oli Ecuadorin hallitus, mutta miehen hiljaisuus tuolloin herätti ensin salaliittoteorioita. Nyt Assange vastasi yhdellä sanalla, että syynä vaitonaisuuteen oli "diplomatia".

Assange on viettänyt neljä ja puoli vuotta Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa ilman mahdollisuutta poistua sieltä. Ecuador on myöntänyt seksuaalirikoksista Ruotsissa syytetylle Assangelle turvapaikan, mutta hänet pidätetään, jos hän poistuu lähetystöstä.

Assangelta kysyttiin myös muun muassa Wikileaksin väitetyistä yhteyksistä Venäjän hallitukseen. Assange kiisti suhteet, ja korosti Venäjän joutuvan tietopaljastusten kohteeksi siinä missä Yhdysvallatkin.

Epätavallisesti Julian Assange ei vastannut moneenkaan kysymykseen Redditissä, vaan suorassa Twitch-videossa, jonka tallenteen voi yhä katsoa. Jotkut epäilivät lähetyksen aitoutta, mutta Assange pyrki todistamaan videon aitouden muun muassa lukemalla tuoreita urheilutuloksia.

Mashablen mukaan tarkimman vastauksensa Assange antoi selventääkseen väitettään, että he eivät suunnittele tietokantaa varmennetuista Twitter-käyttäjistä poliitikot ja journalistit mukaan luettuna.

Taustalla oli WikiLeaks Task Force -tilillä julkaistu tviitti, jossa tietokannan sanottiin sisältävän myös käyttäjien perhe-, työ-, talous- ja asumistietoja. Viesti on sittemmin poistettu.

Assange sanoi, että tiettyjä tietoja tarvitaan, jotta voidaan ymmärtää vaikutusvaltaa Twitterissä omaavien ihmisten välisiä suhteita.

Kaiken kaikkiaan Reddit-tuokio tuotti monelle pettymyksen.

– Ollaksesi joku, joka väittää edustavansa läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, vastauksesi täällä eivät vastaa näitä ihanteita. Lyhyitä yhden sanan vastauksia jättäen huomiotta olennaisia kysymyksiä, mikä tämän kyselytuokion pointti oikein on, kysyi yksi käyttäjä.
  • Wikileaks

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    8. 8

      Kurikassa paloi yli 400 neliön maatilarakennus – liekkeihin jäi 3 traktoria ja asuntovaunu

    9. 9

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    10. 10

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    6. Näytä lisää