eSports

Valikko

Suomalaiskaksikko kertoo odotuksensa Hearthstone-turnauksesta

Assembly Summer 2015
Assembly Summer 2015 -tapahtuman 25 000 dollarin Hearthstone-turnauksessa kilpailee kaksi suomalaispelaajaa. Ilta-Sanomat tavoitti molemmat pelaajat kommentoimaan odotuksiaan turnauksesta.
Turnauksessa kilpailee peräti 32 pelaajaa, joista useampi on pelin aivan ehdottomia ykkösnimiä. Turnauksen taso on siis todella kova.

Antti ”Kufdon” Lammi sai suoran kutsu turnaukseen, kun taas Ville ”MortalP” Lepistö joutui taistelemaan itsensä jatkoon karsinnoista.

Lammi on yksi Suomen ykköspelaajista tällä hetkellä. Kovatasoisessa 20:n pelaajan Vulcun Deckmasters –liigassa hän sijoittui 12. parhaan joukkoon.

Lepistö puolestaan on ollut jo pidemmän aikaa osa Suomen Hearthstone-yhteisöä, mutta ei ole vielä kerännyt suurempaa menestystä pelikentillä.

Millä mielin kohti Assemblyja?

Lepistö: – Hyvillä mielin. Tavoitteena on ollut päästä pelaamaan isompiin turnauksiin, ja nyt pääsee mittaamaan omaa tasoa maailman parhaita vastaan.

Lammi: – Jännittää tietenkin paljon, sillä sen verran harvoin näin isoja turnauksia tulee kohdalle. Toisaalta olen myös innostunut, koska turnaus on iso mahdollisuus ottaa seuraava askel kohti ammattilaisuutta.

Oletko harjoitellut jotenkin erityisemmin turnausta varten?

Lepistö: – Kyllä on tullut harjoiteltua tiettyjä ottelupareja varten kavereiden kanssa, sekä mietittyä millä dekeillä kannattaa pelata. Dekkejä olen kokeillut pienemmissä turnauksissa.

Lammi: – Olen tehnyt taulukoita, joiden avulla olen koittanut laskeskella parhaita strategioita turnaukseen. Lisäksi tietysti pelannut harjoitusotteluita ja yleisesti vain paljon pelejä.

Ajatukset omasta lohkosta?

Lepistö: – Oma lohko on todella kova. Ensimmänen vastus Adrian ”Lifecoach” Koy on yksi maailman parhaista pelaajista, joten aloitus ei voisi paljon vaikeampi olla. Myös Frederik ”Hoej” Nielsen on todella hyvä pelaaja. Kaan ”Fujitora” Çekli on tuntemattomampi nimi, mutta on pärjännyt ihan hyvin verkon välityksellä pelatuissa turnauksissa.

Lammi: – Lohkossa pari tuntemattomampaa nimeä, Simon ”Schismatron” Lindström ja Lukáš ”Galmod” Jarolímja. Kuitenkin karsinnoiden kautta turnauksiin pääsy on aina kunnioitettava saavutus. Odotan kavereista hyvää vastusta.

– Näiden lisäksi lohkosta löytyy Chris ”Phonetap” Huynh, jota arvostan paljon pelaajana. Voitti ESL Legendary Series -turnauksen taannoin, ja pelaa paljon myös avoimia turnauksia menestyen niissä.

– Ei kuitenkaan mikään kuolemanlohko, pitäisi olla hyvät mahdollisuudet.

Tavoite turnauksessa?

Lepistö: – Minimitavoite on päästä ensimmäisestä lohkosta jatkoon, mutta ainahan sitä lähdetään voittamaan koko turnausta.

Lammi: – En ole sen tarkemmin tavoitetta asettanut. Hearthstonessa sattumalla on aina kuitenkin iso rooli yksittäisten turnausten kohdalla. Mutta ei turnauksia lähtökohtaisesti mennä häviämään. Voitto kotiin.

Assemblyjen Hearthstone-turnaus alkaa torstaina 30.7. kello 15.00 ensimmäisen lohkovaiheen otteluilla. Turnauksesta lisää IS:n katsojaoppaasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    8. 8

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    9. 9

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    10. 10

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. Näytä lisää