eSports

Valikko

17-vuotias suomalaispelaaja taistelee mitalista kilpapelaamisen MM-kisoissa

ESPORTS
Kilpapelaamisen MM-kisat järjestetään Etelä-Koreassa 2.–5. joulukuuta. Busanissa pelataan kolmea peliä, joista StarCraft-turnauksessa mitalista taistelee 17–vuotias suomalainen Joona ”Serral” Sotala.
Seitsemättä kertaa pidettävät kisat järjestää kansainvälinen elektronisen urheilun liitto IeSF. Suomen joukkue kisoissa koostui kahdesta pelaajasta sekä kahdesta liiton edustajasta.

17-vuotias Joona ”Serral” Sotala on jo pidemmän aikaa kuulunut Suomen ykköspelaajiin StarCraft II:ssa. Kisojen avauspäivänä hän ylsi lohkovoittoon tappioitta, jonka jälkeen puolivälierissä kaatui isäntämaan Korean edustaja Kim ”Aphrodite” Ga Young 2–0-tuloksella.

Puolivälierissä torstain ja perjantain välisenä yönä Sotala kohtaa filippiiniläisen Caviar Napoleon ”EnDerr” Acampadon. Voittaja jatkaa lauantaina pelattavaan finaaliin, jossa vastustaja tulee otteluparista Kiina–Taiwan. Häviäjä taistelee pronssimitalista heti välieräottelun jälkeen,

StarCraft 2 -turnauksen ratkaisuottelut pelataan seuraavasti:
  • Pe 4.12. klo 04-07 – välierät ja pronssiottelu
  • La 5.12. klo 05-07 – finaali
Hearthstone-turnauksessa kilpailut 23-vuotias Antti ”Kufdon” Lammi jäi lohkossaan kolmanneksi voitettuaan kaksi ottelua ja hävittyään myös kaksi. Kolmas sija lohkoissa ei oikeuttanut pudotuspelipaikkaan, jonka myötä kisat päättyivät Suomen osalta Hearthstone-turnauksessa jo avauspäivään.

StarCraft- ja Hearthstone-turnausten lisäksi kisoissa pelataan League of Legendsiä, johon liitto ei lähettänyt joukkuetta. Päätös olla lähettämättä LoL-joukkuetta tehtiin heinäkuussa liittokokouksessa.

Sotalan ja Lammin lisäksi Koreaan lähtivät edustamaan liiton puheenjohtaja Erkka Jouste sekä varapuheenjohtaja Joonas Kapiainen, joka toimii joukkueenjohtajana kisoissa.

Kisoihin osallistuu yli 100 pelaajaa, mukana vain kaksi naispelaajaa

Kisoissa kilpailee 23 jäsenliiton maajoukkuetta, joissa on pelaajia yhteensä 119. Sukupuolineutraaleissa turnauksissa nähdään kilpailemassa ainoastaan kaksi naispelaajaa.

StarCraft II:n ykkösmaan Korean edustaja on MVP-joukkueessakin pelannut 27-vuotias Kim ”Aphrodite” Ga Young, joka ylsi välieriin asti.

Etelä-Afrikan LoL-joukkueessa pelasi puolestaan Maryke ”Ykie” Kennard., jonka joukkue sijoittui lohkossaan kolmanneksi. Suoritus ei kuitenkaan riittänyt pudotuspelipaikkaan.

Näin seuraat Suomen matkaa kisoissa:
Osallistujalista sekä aikataulut
Livelähetys (Twitch.tv)

Suomi sijoittui viime vuonna Bakussa järjestetyissä kisoissa kokonaiskilpailun kolmanneksi. Mitalit Suomeen tuli naisten StarCraft II -turnauksesta, naisten Tekken Tag Tournament 2 -turnauksesta, avoimesta Ultra Street Fighter IV -turnauksesta sekä Dota 2:n avoimesta turnauksesta.

IeSF kerää yhteen elektronisen urheilun osaajat:

IeSF turnauksen ensisijainen tarkoitus on tuoda elektronista urheilua esiin uutena ja kasvavana urheilulajina. Tapahtumassa vierailevat kansainvälisen olympiakomitean ja Aasian olympiakomitean edustajat. Samassa yhteydessä järjestetään e-Sports Summit 2015 seminaari jossa käsitellään elektronisen urheilun maailmanlaajuista statusta ja kasvua.

Lähde: SEUL

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää