eSports

Valikko

Tässäkö suomalaisten kaikkien aikojen pelisuoritus: Hopeaa Shanghain Dota 2 -turnauksesta

DOTA 2
Suomalaispelaajat Jesse ”JerAx” Vainikka ja Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen ovat sijoittuneet toiseksi Shanghaissa pelatussa kolmen miljoonan Dota 2 -turnauksessa yhdessä joukkueensa Team Liquidin.
Kymmenen päivää kestänyt Shanghai Winter Major Dota 2 -turnaus keräsi 16 joukkuetta ympäri maailmaa taistelemaan kaikkien aikojen toiseen Major-turnaukseen 1,1 miljoonan dollarin pääpalkinnosta.

Suomalaisväriä nähtiin Team Liquid -joukkueen kokoonpanossa, jossa pelaavat Jesse ”JerAx” Vainikka ja Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen.

Jo turnauksen lohkovaihe tarjosi jo yllätyksiä, kun korealaisjoukkue MVP Phoenix voitti lohkonsa kaatamalla ennakkosuosikki Team Secretin. Viidestä kiinalaisjoukkueesta ainoastaan LGD Gaming selvisi lohkossaan kahden parhaan joukkoon, mikä ollut kiinalaisyleisön mieleen.

Kaikki 16 joukkuetta jatkoivat pudotuspeleihin, mutta ensimmäisinä ottelunsa turnauksensa päättivät kiinalaisjoukkueiden Vici Gamingin ja CDEC Gamingin lisäksi Team Spirit sekä Team Archon.

Kahdeksan parhaan joukkoon ei yltänyt lopulta yhtäkään kiinalaisjoukkuetta. Syksyllä pelatun ensimmäisen Major-turnauksen voittanut eurooppalaisjoukkue OG jäi jaetulle 7.–8. sijalle yhdessä ruotsalaisen Alliancen kanssa, kun kuuden parhaan joukkoon hieman yllättäen kiilasivat compLexity Gaming ja Fnatic.

Turnauksen suurin yllättäjä oli lopulta lohkoissakin jo yllättänyt MVP Phoenix, joka ylsi lopulta aina neljänneksi. Pronssille jäi The International 5 -jättiturnauksen elokuussa voittanut Evil Geniuses, jonka Team Liquid jätti finaalin ulkopuolelle.

Finaalissa Team Liquid kohtasi Team Secretin, joille he olivat hävinneet ylemmän jatkosarjan finaalin 0–2-tuloksella. Finaalissa Liquid voitti yhden pelin, mutta mestaruus meni Secretille 3–1-tuloksella.

Shanghai Winter Major Dota 2 -loppusijoitukset
  1. Team Secret (Eurooppa) - 1 100 000 $
  2. Team Liquid (Eurooppa) - 405 000 $
  3. Evil Geniuses (Yhdysvallat) - 315 000 $
  4. MVP Phoenix (Korea) - 255 000 $
  5. compLexity Gaming (Yhdysvallat) - 202 000 $
  6. Fnatic (Malesia) - 202 000 $
  7. OG (Eurooppa) - 105 000 $
  8. Alliance (Ruotsi) - 105 000 $
  9. Newbee (Kiina) - 45 000 $
  10. EHOME.cn (Kiina) - 45 000 $
  11. Virtus.pro (Venäjä) - 45 000 $
  12. LGD Gaming (Kiina) - 45 000 $
  13. Team Archon (Yhdysvallat) - 30 000 $
  14. Team Spirit (Venäjä) - 30 000 $
  15. Vici Gaming (Kiina) - 30 000 $
  16. CDEC Gaming (Kiina) - 30 000 $
Kolmas ja viimeinen Major-turnaus pelataan Manilassa, Filippiineillä, 7.–12. kesäkuuta. 16 joukkuetta taistelee turnauksessa jälleen kolmen miljoonan dollarin potista. Manilan jälkeen vuorossa on The International 6 -turnaus elokuussa, jossa joukkueet joutuvat kilpailemaan samoilla kokoonpanoilla kuin Manilassakin.

Team Liquidin toinen sija tuo joukkueelle 405 000 dollaria, jolloin jokainen pelaaja nettoaa 81 000 dollaria.

Ota kantaa

Onko Liquidin toinen sija turnauksesta kaikkien aikojen suomalaissuoritus?

Kyllä 62% Ei 21% Vaikea sanoa 18%
Ääniä yhteensä 909

Tarkemmat tulokset turnauksesta:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    8. 8

      Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

    9. 9

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

    6. Näytä lisää