eSports

Valikko

Kilpapelaajat ovat tosissaan: Uusi liiga tuo pro-meiningin aloittelijoille

FINNISH ESPORTS LEAGUE
Suomessa kilpapelaaminen on alati kasvava nuorten harrastus. Liigatoimintaa järjestävä Finnish Esports League haluaa tukea alkuun aloittelevia pelaajia ja joukkueita.
Keväällä toimintansa aloittanut Finnish Esports League (FEL) on yksi Suomen uusimpia tekijöitä kilpapelaamisen parissa.

FEL järjestää nimensä mukaisesti suomalaisille joukkueille ja pelaajille liigoja. Toiminta on alkanut suositun räiskintäpelin Counter-Strike: Global Offensiven ja korttipeli Hearthstonen parissa.

Kesän aikana pelatusta sijoitusturnauksesta parhaat joukkueet ja pelaajat varmistivat paikkansa juuri alkaneelle ensimmäiselle liigakaudelle. Niin sanottu pilottikausi sujui järjestäjien mukaan hyvin.

– Ylivoimaisesti suurin osa sijoitusturnauksen otteluista sujui ilman ongelmia, ja eteen tulleet haasteet saatiin ratkaistua. Esimerkiksi CS:GO-palvelintarjoajaamme kohtaan tehdyt DDOS-hyökkäykset eivät lamauttaneet meitä, ja saimme turvattua pelaajien ottelut, kertoo FEL:in viestintävastaava Jaakko Sandqvist Ilta-Sanomille.

– Koska olemme uusi toimija, meille on tärkeää saada kaikki toimimaan kuten pitää. Tärkein tavoitteemme on tarjota pelaajalle nautinnollinen ottelukokemus. Tekemistä on paljon, lähetyksistä ja tulos- sekä tilastopalvelusta lähtien, mutta kaikkiaan olemme erittäin tyytyväisiä kesän antiin.

Rakenteet itse liigaa varten on kesän jäljiltä hyvässä kunnossa. FEL pyrkiikin palvelemaan katsojia paremmin nyt syksyn aikana.

– Maanantaina 12. syyskuuta käynnistyneissä liigoissa noudatetaan sijoitusturnauksissa luotuja linjoja. Lähetyksiä otteluista on tarkoitus lisätä vähitellen tuntuvasti. Pelaajia ja joukkueita nostetaan esille koko ajan enemmän liigoihin ja otteluihin liittyvässä uutisoinnissa.

Yli kaksi kuukautta kestävä liigakausi päättyy joulukuussa pelattaviin finaaleihin, joiden parissa työt ovat jo alkaneet.

– Pohjana käytetään sijoitusturnauksen onnistunutta finaalitapahtumaa. Lähetyksistä rakennetaan laadukkaita kokonaisuuksia selostajineen ja kommentaattoreineen. Etsimme aktiivisesti kumppaneita myös yleisötapahtumia silmällä pitäen, jotta saamme pelaajat kotinäyttöjensä takaa mahdollisimman nopeasti esille ihmisten eteen.

Uudeksi toimijaksi FEL on menestynyt hyvin lyhyessä ajassa: Se on kerännyt hyvin näkyvyyttä niin peliyhteisön kuin perinteisen median parissa. Tästä huolimatta Suomen ykkösnimet varsinkaan Counter-Striken puolella eivät kisaa vielä liigassa.

– FELin palkintosummat ovat vielä maltillisia ja olemme keskittyneet palkintojen sijaan otteluelämykseen ja toimintavarmuuteen. Haluamme osaltamme pönkittää huipputason kilpapelaamista ruohonjuuren kautta, eli tarjoamalla kaikentasoisille pelaajille laadukkaan mahdollisuuden säännölliseen sarjapelaamiseen.

– Tässä alkuvaiheessa monet nimekkäät suomalaiset pelaajat ja joukkueet vielä valitsevat taloudellisesti viehättävämmät ulkomaiset liigat ja turnaukset.

Jääkiekkopiireissä tunnetun Jukka-Pekka Vuorinen oli FEL:in kevään suurin paljastus: SM-liigan entinen toimitusjohtaja on FEL:in hallituksen puheenjohtaja. Päivittäiseen toimintaan Vuorinen ei osallistu, mutta valvoo sen sijaan FEL:in isoa kuvaa tarkasti.

– J-P Vuorinen on tuonut FELiin runsaasti ammattimaisuutta. Erityisesti kaupallisella puolella J-P:n kokemus ja suhteet ovat olleet arvokkaita, koska sen avulla toiminnan kehyksiä päästään kasvattamaan. Neuvottelemme parhaillaan yhteistyösopimuksista ja kartoitamme jatkuvasti tilannetta.

”Mietimme laajennuksia muun muassa konsolipuolelle”

Elokuussa FEL ilmoitti laajentavan Hearthstonen ja CS:GO:n lisäksi keväällä julkaistuun Overwatch-peliin, jonka parissa FEL aloitti eri tavalla kuin Hearthstonen tai CS:GO:n.

– Vastaamme Suomen osuudesta ESEN-studion King of Nordic -turnauksessa. Suomalaisjoukkueet etenevät kansallisilta kierroksilta pohjoismaisille kierroksille, joista ne saavat mahdollisuuden päästä kokeilemaan rahkeitaan ammattijoukkueita vastaan.

– Avauskierros oli suomalaisvinkkelistä menestys, sillä Migraine OW selvitti ensimmäisenä tiensä lokakuussa pelattavalle finaalikierrokselle.

Konsolipelaaminen on todella suosittua, mutta konsoliturnaukset ovat syystä tai toisesta jääneet pienemmälle huomiolle Suomessa. Laajennus konsolipeleihin tai muihin uusiin nimikkeisiin on jatkuvasti mietinnässä.

– Toiminta Overwatchin parissa on käynnistynyt hyvin ja mietimme laajennuksia muun muassa konsolipuolelle. Päätökset laajennuksista tehdään sen mukaan, mitä pelejä ihmiset toivovat kattaukseen.

– Laajennusten suhteen on kuitenkin tärkeää säilyttää maltti, jotta olemassaolevien sarjojen laatu ei kärsi. Laajennamme organisaatiotamme vapaaehtoistoimijoiden avulla ja eri pelien taitajille on suuri kysyntä jatkuvasti.

Finnish Esports Leaguen syyskuu on tapahtumia täynnä:

Finnish Esports Leaguen ensimmäiset liigakaudet ovat alkaneet syyskuun aikana CS:GO:n ja Hearthstonen parissa. Kausi koostuu 11 viikkoa kestävästä runkosarjasta ja kaksi viikkoa kestävistä pudotuspeleistä. Lisätietoa liigoista: FEL.gg

Overwatch-turnaukset ovat myös alkaneet syyskuun aikana, ja Suomi on kerännyt menestystä: Migraine-joukkue on edennyt turnauksen kolmanteen ja samalla viimeiseen vaiheeseen. Lisätietoa Overwatch-turnauksesta: FEL.gg

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Senaatti vahvisti: James ”Mad Dog” Mattisista Yhdysvaltain uusi puolustusministeri

    6. 6

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    7. 7

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    8. 8

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    9. 9

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    10. 10

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Senaatti vahvisti: James ”Mad Dog” Mattisista Yhdysvaltain uusi puolustusministeri

    6. Näytä lisää