eSports

Valikko

Kommentti: Kilpapelaamisen ”viralliset MM-kisat” ovat pelleilyä ja ne tulisi lopettaa välittömästi

KILPAPELAAMINEN
Kilpapelaamisen virallisia MM-kisoja ei voi ottaa vakavasti, sillä niillä ei ole mitään todellista merkitystä, kirjoittaa Ilta-Sanomien esports-toimittaja Nico Hartikainen.

VIIMEISET pari päivää on suomalaismedioissa hehkutettu Suomen voittaneen kultaa kilpapelaamisen MM-kisoissa Indonesiassa. Lajina oli Counter-Strike: Global Offensive, jota pelataan viiden hengen joukkueissa.

Suomi voitti MM-kultaa ansaitusti: Finaalissa kaatui kisojen ennakkosuosikki, kiinalainen TyLoo.

MM-kultaa himmentää kuitenkin se valitettava totuus, että kultamitali tuli yhdestä kaikkien aikojen heikkotasoisimmista kansainvälisistä turnauksista.

Suomessakin on tänä vuonna nähty kovatasoisempia turnauksia kuin mitä Jakartassa nähtiin. Tämä on suuri ongelma, kun puhutaan lajin virallisista MM-kisoista.

Kilpapelaamisen kansainvälinen kattoliitto IeSF järjesti kisansa jo kahdeksatta kertaa. Viime vuosina kisoja ovat vaivanneet pienet rahapalkinnot, minkä myötä kisoissa ei nähdä ykkösnimiä.

 

Suomessakin on tänä vuonna nähty kovatasoisempia turnauksia kuin mitä Jakartassa nähtiin.

Suurempi ongelma on kuitenkin se, että kaikilla mailla ei ole kunnollisia kattojärjestöjä, joiden kautta kisoihin osallistuttaisiin. Ulkopuolelle jäävät muun muassa esportsin jättimaihin kuuluvat USA, Saksa ja Ranska.

Indonesiassa pelatuissa kisoissa ei nähty Hearthstone- tai League of Legends -turnauksissa yhtään maailman kärkinimeä, kun taas CS:GO:ssa oli finalistien lisäksi ainoa vähänkään nimekkäämpi joukkue oli eteläkorealainen MVP Project.


VAIKKA kisat ovat ”viralliset”, ne eivät ole tärkeät. Tästä herääkin kysymys, onko IeSF:n kisoilla paikkaa kilpapeliyhteisössä? Suoraan sanottuna ei.

MM-kisoissa pelattiin League of Legendsia, jonka omat viralliset MM-kisat ovat parhaimmillaan käynnissä Yhdysvalloissa. Lisäksi jokaisella muulla turnauksen pelille on olemassa omat epävirallisen viralliset MM-kisansa.

Counter-Striken osalta mestaruuskisoina on pidetty Valven järjestämiä Major-turnauksia, jotka järjestetään 2–3 kertaa vuodessa. Valve on myös huippusuositun Dota 2:n julkaisija, ja sen mestaruuskisat järjestetään loppukesästä vuosittain.

Pelijätti Blizzardin ykköspelien – kuten Hearthstonen – MM-kisat pelataan BlizzCon-tapahtuman yhteydessä loppuvuodesta.

Tähän kun lisätään useat ulkopuoliset miljoonien dollarien turnauksia ja alan ykkösnimiä keräävät turnausjärjestäjät, on hyvin selkeää, että IeSF ei nykyisessä muodossaan pysty tarjoamaan pelaajille mitään syytä lähteä kisoihin.


SAMAAN aikaan MM-kisojen kanssa pelattiin merkittävämpiä tapahtumia, kuten kaksi muuta maajoukkueturnausta. Serbiassa pelattiin The World Championship 2016 -maajoukkueturnauksen finaalit 100 000 dollarin palkintopotilla. Ukrainassa puolestaan pelattiin Euroopan ja IVY-alueiden WESG-turnauksen karsinnat 75 000 palkintopotilla.

Vertailun vuoksi: Ukrainan turnauksen kahdeksan parasta joukkuetta varmistivat paikkansa myöhemmin pelattavaan lopputurnaukseen, jossa on jaossa 1,5 miljoonaa dollaria.


KILPAPELAAMINEN tarvitsee kunnolliset maajoukkueilla pelattavat MM-kisansa. Tämä tarkoittaa ykkösnimiä ja hulppeita palkintoja. Rehellisesti sanottuna IeSF ei pysty tätä tarjoamaan osaamisellaan – ainakaan viikonlopun perusteella.

Tapahtumassa samanaikaisesti pelattua kolmea turnausta pystyi seuraamaan ainoastaan yhden yhteisen nettilähetyksen kautta. Suomen kahdeksasta ottelusta ainoastaan finaali ja kaksi alkusarjan peliä näytettiin.

Hauskinta on se, että lähetyksen tekninen laatu oli kuin 80-luvulta peräisin olevalta vhs-kasetilta. Jos haluat, asian voi tarkistaa tästä linkistä. Finaali alkaa 3 tunnin ja 42 minuutin kohdalla.

IeSF:n tulisi miettiä hyvin tarkkaan, onko kisoja enää järkeä järjestää nykyisellä tavalla. Perusasioista lähtien liian moni asia menee pieleen.


LAJILIITTO on ensi vuonna lyöttäytymässä yhteen kiinalaisen verkkokauppajätti Alibaban kanssa. Alibaban alijaosto Alisports järjestää tällä hetkellä maajoukkueilla pelattavaa WESG-turnausta, joka on ollut paljon esillä verrattuna IeSF:in omiin kisoihin.

WESG:in kisoissa pelataan neljää peliä yhteensä 5,5 miljoonan dollarin palkintopotilla. Vähemmän yllättäen näin suuri palkintopotti on houkutellut mukaan pelien ykkösnimet sekä median kiinnostuksen.

Yhteistyön myötä toivottavasti näemme IeSF:n omien MM-kisojen poistuvan kuvioista samalla kun WESG ottaa sen jättämän tyhjiön.

Mikäli näin tapahtuu, ensi syksynä MM-kisoja saattavat seurata muutkin kuin suomalaiset.

Kaikesta huolimatta onnea ENCE eSportsille ja koko Suomen joukkueelle hienosta suorituksesta. Suurimmat onnittelut ansaitsee kuitenkin Suomen elektronisen urheilun liitto, joka on onnistunut nostamaan divaritason MM-kisat aivan käsittämättömällä nosteella koko Suomen kansan huulille.

Ota kantaa

Ovatko IeSF:n MM-kisat turha tapahtuma?

Kyllä 67% Ei 33%
Ääniä yhteensä 4393

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    4. 4

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    7. 7

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    8. 8

      Tältä näyttää sisältä espoolainen metroasema, jonne ei tule yhtään metrojunaa eikä matkustajaa – katso video

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Ruotsin kuningas ojentaa Nobel-palkinnon suomalaiselle Bengt Holmströmille – seuraa suoraa lähetystä klo 17.25 alkaen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    4. 4

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää