Mobiili

Valikko

Suomen menestys nojaa entistä enemmän viestintäteknologiaan

Suomelle avautuu uusia teknologisia mahdollisuuksia lähivuosina. VTT:n arvion mukaan merkittäviä osa-alueita ovat tulevaisuudessa älykkäät ympäristöt, verkkojen yhteiskäyttö ja liikkuvuus, mikromekaaniset radiotaajuusjärjestelmät sekä palveluarkkitehtuurit.
VTT on tehnyt selvityksen siitä minkälainen on tieto- ja viestintäteknologioiden kehityspolku (roadmap) seuraavien kymmenen vuoden aikana. Suomen kilpailukyvyn kannalta tärkeitä viestintäteknologian osa-alueita ovat älykkäät ympäristöt, verkkojen yhteiskäyttö ja liikkuvuus, mikromekaaniset radiotaajuusjärjestelmät sekä palveluarkkitehtuurit.

- Meidän näkemyksemme on, että näille alueille on mahdollista syntyä lähitulevaisuudessa paljon uutta liiketoimintaa, tutkimusprofessori Markku
Sipilä arvioi.

VTT:llä on aloitettu kehityspolun pohjalta kahdeksan uutta tutkimushanketta. Sipilän mukaan ensimmäisiä kaupallisesti hyödynnettäviä tuloksia hankkeista voi odottaa jo vuoden sisällä.

Kymmenen prosenttia

Suomen bruttokansantuotteesta tulee kymmenisen prosenttia tällä hetkellä tieto- ja viestintäteknologian alalta. Suomen viennistä pelkästään sähkö-
ja elektroniikkateollisuuden osuus on kolmannes. Jatkossa tiedonsiirtoteknologioiden rooli kasvaa, sillä alan odotetaan kehittyvän selvästi muita aloja nopeammin. Tulevaisuuden tiedonsiirtoteknologiat on yksi VTT:n neljästä strategisesta teknologiateemasta.

VTT:n näkemyksen mukaan tieto- ja viestintäteknologioiden kehityksessä ollaan vasta alkumetreillä. Lähivuosina ala tulee yhä kiinteämmäksi osaksi jokaisen ihmisen arkipäivää. Tieto tulee olemaan entistä enemmän ihmisten käytettävissä, aina ja kaikkialla.

Älykäs ympäristö palvelee ihmisiä.

VTT:n näkemyksen mukaan tulevaisuudessa ihmisten elinympäristöön rakennettu teknologia osaa palvella erilaisten ihmisten erilaisia toiveita myös oma-aloitteisesti. Vuorovaikutteista ympäristöä voi ohjata monilla erilaisilla laitteilla tai vuorovaikutustavoilla kuten puheella tai eleillä.

Älykäs ympäristö ottaa huomioonmuun muassa. käyttäjien yksilölliset toiveet ja mieltymykset, paikkatiedon ja sosiaalisen tilanteen. Älykkään
ympäristön teknologia on suunniteltu käyttäjälähtöisesti, jolloin se on helppokäyttöistä.

Tietoverkot tiiviimpään yhteistyöhön

Tietoverkot elävät parhaillaan murroskautta, koska siirrettävän informaation ja käyttäjien määrä kasvaa räjähdysmäisesti lähitulevaisuudessa. Nykyisten tietoverkkojen ennustetaan säilyvän käytössä kuitenkin vielä pitkään. Tulevaisuuden suuri haaste on saada erilaiset tietoverkot toimimaan yhteistyössä keskenään. Myös päätelaitteet tulevat toimimaan useissa erilaisissa tietoverkkoympäristöissä.

Tavarat keskustelevat tulevaisuudessa "miniradioiden" välityksellä keskenään. Valmistustekniikan kehittymisen ansiosta radioissa tullaan käyttämään entistä enemmän mikromekaanisia osia. Tavoitteena on, että radiot voidaan tehdä erittäin edullisiksi ja pieniksi. Miniradioita voi
soveltaa mm. tavaran tunnistuksessa, paikannuksessa ja laadun tarkkailussa. Järjestelmä pystyy tarjoamaan kustannussäästöjä mm. kaupan, kuljetuksen ja logistiikan aloille.

Kyberavaruudessa palveluja aina ja kaikkialla

Tietotekniikan palveluarkkitehtuuri mahdollistaa monipuolisen palvelutarjonnan ympäristössä, jossa on erilaisia tietoverkkoja, päätelaitteita ja järjestelmiä. VTT:n vision mukaan tulevaisuudessa mukautuvia sähköisiä palveluja tarjotaan liikkuvien käyttäjien ehdoilla aina ja kaikkialla. Palveluarkkitehtuurin synty edellyttää laajapohjaista yhteistyötä muun muassa laitevalmistajien, operaattoreiden ja palveluntarjoajien
välillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Lumivyöry iskeytyi hotelliin Italiassa – useita kuolleita

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    10. 10

      Jouni Hynynen Annalle Mari Perankoskesta – tiesi heti suhteen toimivan: ”Marilla on niin hyvä peppu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    6. Näytä lisää