Mobiili

Valikko

Forrester: Suomessa umts kannattava 2010-2012

Tuoreen tutkimuksen mukaan umts-ratkaisut ovat Suomessa kannattavia aikaisintaan 2010-2012. Suomessa kannattavuus saavutetaan useimpia muita maita aiemmin, koska umts-lisenssit olivat ilmaisia, eikä operaattoreiden sallita tukea 3G-päätelaitteiden hintoja.
Suomen kanssa samassa tahdissa umts-kannattavuuden suhteen ovat Ranska, Sveitsi ja Italia.

Ranskan ja Italian etuja on markkinoiden kokoon nähden vähäinen kilpailu ja Sveitsin vahvuutena on Euroopan korkein - keskimäärin 500 euroa - käyttäjäkohtainen liikevaihto (arpu), tutkimuslaitos Forrester Research Inc. ynnää. .

Saksassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Portugalissa kannattavuus saavutetaan aikaisintaan vuonna 2015. Iso-Britannia ja Saksa kärsivät jättimäisestä umts-lisenssikulusta asukasta kohden: Isossa-Britanniassa 764 euroa ja Saksassa 683 euroa.

Kaikissa näissä maissa kilpailu tulee jo sinänsä olemaan kovaa ja lisäksi operaattorit joutuvat yhtenä kilpailukeinona tukemaan päätelaitteita merkittävillä summilla.

Hutchison 3G:n tapaiset uudet operaattorit yltävät Forresterin mukaan kannattaviksi vasta joskus 2017 paikkeilla muun muassa suurten verkonrakennuskustannusten vuoksi.

Operaattorit optimistisina

Forresterin tutkimus perustui 26 eurooppalaisen umts-lisensiaatin haastatteluihin. Näistä 87 prosenttia oli optimistinen umtsin suhteen ja 31 prosenttia piti sitä varmana menestyksenä.

Vain kolmella operaattorilla ei ole vastausten perusteella umts-testiverkkoa pystyssä 2003 ensimmäisellä neljänneksellä ja 88 prosenttia operaattoreista aikoo lanseerata kaupalliset umts-palvelut vuoden 2003 aikana.

Vastaajista 21 arvioi umtsin tuovan viisi prosenttia liikevaihdostaan ensimmäisen toimintavuotensa aikana ja 39 prosenttia arvioi näin tapahtuvan viidennen vuoden aikana.

Forresterin mielestä vain 10 prosenttia Euroopan matkapuhelinkäyttäjistä käyttää umts-palveluja vuonna 2007. Lukema olisi vain viidennes operaattorien arvioimasta määrästä.

Forrester: Täysin epärealistista

Forresterin mukaan operaattorien tulisi kolminkertaistaa käyttäjäkohtainen arpu yltääkseen kannattavuusrajalle viidessä vuodessa.

Sen mielestä realistisempaa olisi odottaa hitaampaa yleistymistä ja selvästi alhaisempaa arpu-tasoa koko lisenssin voimassaoloajalle; näin laskien eurooppalaiset umts-operaattorit saavuttaisivat kannattavuusrajan keskimäärin vuonna 2014 - ja jotkut eivät saavuta sitä lainkaan ennen lisenssiajan päättymistä.

Umtsin yleistymistä hidastavat Forresterin mukaan muun muassa operaattoreiden heikosti yhteentoimivat verkot, umts- ja gsm-verkkojen yhteensovittaminen, umts-teknologian monimutkaisuus ja hitaasti markkinoille tulevat 3G-päätelaitteet; päätelaitteiden tulisi olla kevyitä, edullisia ja virtapihejä, mutta samalla kuitenkin varustettu videostreaming-, kamera-, Java- ja internet-selain -toiminnoilla.

Sen päälle operaattoreiden tulisi sopia erilaisista kumppanuuksista muun muassa sisällöntuottajien kanssa, tulonjakomalleista, tekijänoikeuksista jne. Lisäksi eurooppalaiset käyttäjät eivät ole historiallisesti omaksuneet nopeasti uusia teknologioita kuten i-mode tai gprs, Forrester muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. 6

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. Näytä lisää