Mobiili

Valikko

Ericsson kääntämässä katsettaan cdma-markkinoihin

Laskevien kurssien kanssa taisteleva ruotsalainen verkkovalmistaja Ericsson AB pyrkii löytämään uutta kasvua cdma-markkinoista. Yhtiö aikoo nousta kolmen suurimman cdma-valmistajan joukkoon ja nostaa markkinaosuutensa 15 prosenttiin lähivuosina.
Ericssonin toimitusjohtaja, Per Arne Sandström arvioi Financial Timesin haastattelussa, että cdma-teknologia saattaa kaapata tulevista 3G-markkinoista odotettua suuremman siivun.

Ericssonin mukaan gsm/wcdma-teknologia saa tällä hetkellä 13 miljoonaa uutta käyttäjää kuukausittain, ja cdma/cdma2000 noin 2,6 miljoonaa.

Maailman kolme suurinta cdma-ratkaisuja toimittavaa yritystä ovat Lucent Technologies Inc, Nortel Networks Ltd ja Motorola Inc. Esimerkiksi Nokia Oyj ei ole satsannut juuri lainkaan cdma-markkinoihin, mutta on viime aikoina viestittänyt saattavansa hakea lisäkasvua etenkin Aasian cdma-markkinoista.

Kiina ja Intia oljenkorsina

Sandström myöntää Ericssonin olevan myöhässä cdma-markkinoilla, mutta yhtiön pystyvän orgaanisesti kuromaan muiden etumatkaa kiinni.

Nousevilla 3G-markkinoilla valta-asema on tällä hetkellä gsm-teknologian seuraajalla eli wcdma-teknologialla, mutta myös cdma2000-teknologialla on jalansijaa etenkin Pohjois-Amerikan, Etelä-Korean ja Japanin markkinoilla.

Ericsson on aiemmin arvioinut wcdma-ratkaisuilla olevan lähivuosina 80 prosenttia ja cdma-teknologialla 20 prosenttia 3G-ratkaisujen asennuskannasta.

Sandströmin mukaan markkinaosuus voi nopeasti kääntyä myös 70-30 -suhteeksi, jos cdma saa jalansijaa etenkin Kiinassa ja Intiassa.

Sony Ericssonin osuus 10:een

Sandström valaa uskoa myös Sony Ericsson Mobile Communications Ltd:n tulevaisuuteen. Yhtiöllä on markkinoilla uusia edullisia puhelinmalleja, joiden avulla riippuvuus yhdestä mallista, T68:sta vähenee.

Yhtiön markkinaosuus on valahtanut alle viiden prosentin, kun sen käynnistäessä lokakuussa 2001 Ericssonin ja Sony Corporationin yhteenlaskettu markkinaosuus ylitti kahdeksan prosenttia.

Sandström arvioi Sony Ericssonin markkinaosuuden nousevan ensi vuoden aikana lähelle 10 prosenttia. Ericsson on aiemmin ilmoittanut Sony Ericssonin kannattavuusrajan kulkevan 7-10 prosentin markkinaosuuden tuntumassa.

Yhtiön tavoitteena on nousta voitolliseksi johonkin aikaan ensi vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. 6

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. Näytä lisää