Mobiili

Valikko

Matkapuhelut halventuneet, lankayhteydet kallistuneet

Matkapuheluiden hinnat laskivat edelleen viime vuonna. Matkapuhelut olivat runsas kolme prosenttia halvempia kuin vuotta aikaisemmin. Ulkomaanpuhelut eniten soitettuihin maihin pysyivät edellisvuoden tasolla. Sen sijaan paikallispuheluista käyttäjät maksoivat 4,1 prosenttia ja kaukopuheluista 3,6 prosenttia edellisvuotta enemmän, ilmenee liikenne- ja viestintäministeriön tilaamassa tutkimuksessa.
Tutkimuksen mukaan kokonaisuutena keskimääräisen telepalveluiden käyttäjän telemaksut olivat viime vuonna vajaan prosentin halvemmat kuin vuotta aikaisemmin.

Telemaksuja selvitettiin liikenne- ja viestintäministeriön tilaamassa vuosittaisessa tutkimuksessa. Maksuja tutkittiin tämän vuoden alun tilanteen ja viime vuoden kehityksen perusteella.

Ulkomaanpuheluissa isot teleyritykset ovat edelleen selvästi kalliimpia kuin pienet teleyritykset tai internet-verkkoa käyttäviä ip-puheluita tarjoavat kilpailijat. Suurten teleyritysten ulkomaanpuheluiden hinnat tärkeimpiin maihin eivät muuttuneet viime vuoden aikana. Sen sijaan osa pienistä ulkomaanoperaattoreista alensi hintojaan lähes viidenneksen.

Paikallispuhelut kalliimpia

Viime vuosien tapaan telepalveluiden käyttäjien paikallispuhelukustannukset nousivat selvästi. Paikallispuhelut kallistuivat runsaat viisi prosenttia, kuukausittaiset perusmaksut 2,6 prosenttia. Puhelumaksujen nousuun vaikutti merkittävästi, että Elisa Communications luopui ilta-alennuksesta paikallispuheluissaan.

Kaukopuheluiden kokonaishinnat nousivat 3,6 prosenttia. Korotus johtui yksinomaan paikallisverkkomaksun korotuksista. Internet-liityntäpalvelujen kuukausimaksut pysyivät entisellä tasolla.

Paikallispuhelumaksujen alueelliset erot ovat edelleen kaventuneet. Halvin alue on Länsi- ja Keski-Suomi. Etelä-Suomesta on muutamassa vuodessa tullut kallein alue, tosin senkin maksut ovat vain neljä prosenttia maan keskiarvoa korkeammat. Halvimpia teleyrityksiä olivat edelleen ahvenanmaalaiset Mariehamns Telefon Ab ja Ålands Telefonandelslag, kallein oli tälläkin kertaa Sonera.

Enemmän nopeita internet-yhteyksiä

Nopeiden internet-yhteyksien tarjonta on lisääntynyt, korostetaan tutkimuksessa.

Kotitalouksien laajakaistayhteyksiä (adsl-liittymät) tarjoavat kaikki perinteiset teleyritykset sekä muutama uusi haastaja. Tavallisimpien siirtonopeuksien kuukausimaksut ovat viime vuoden aikana alentuneet keskimäärin 10-20 prosenttia.

Edelleen edullisimmat laajakaistaliittymät olivat vuoden vaihteessa kaapeliverkon kautta tarjottavat kaapelimodeemipalvelut, joissa tyypillinen hinta oli 49 euroa kuukaudessa ja kytkentämaksu 50 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    6. 6

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    7. 7

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    6. Näytä lisää