Mobiili

Valikko

Nokia: Jälkihuolto tulee kalliiksi

Väitteet siitä, että Nokia olisi tahallaan jättänyt korjaamatta näyttöjen pimenemiseen johtavan suunnitteluvirheen monissa matkapuhelinsarjoissaan, herättää ihmetystä Nokia Mobile Phonesissa. Jälkihuolto on kallista ja näkyy kannattavuudessa, Nokilta sanotaan.
Kaliforniassa jo vuoden vireillä ollut yritys ryhmäkanteen nostamiseksi Nokiaa vastaan puhelimien viallisista näytöistä ei herätä isoja tunteita Nokia Mobile Phonesin viestintäpäällikkö Pekka Isosompissa. Tavalliseen tapaan Nokian edustaja ei kommentoi kesken olevaa oikeusjuttua, mutta yleisellä tasolla hänen reaktionsa väitteeseen että viallisia puhelimia olisi muka kannattavaa laskea tietoisesti markkinoille voisi pukea sanoiksi ?älä nyt hulluja puhu?.

Isosompin mukaan jälkihuolto tulee aina kalliiksi. Se maksaa Nokialle varsinaisina huoltokuluina, laskevana asiakastyytyväisyytenä ja brandin tahrautumisena. Hänen mielestään ei ole järkevää ajatella, että kukaan matkapuhelinten valmistaja voisi laskea olevan halvempaa päästää virheellisiä puhelimia markkinoille.

- Kaikki matkapuhelinten suuret valmistajat ovat samalla viivalla vikaantumistiheydessä. Puhelimien toimintavarmuudessa on otettu pitkiä askelia parempaan suuntaan ja tämän ansiosta vikaantumisasteemme on ollut jo jonkin aikaa selvässä laskussa, Isosomppi sanoo.

Isosomppi viittaa kalifornialaisjutun yhteydessä myös amerikkalaiseen kulttuuriin:

- Siellä hoidetaan oikeuslaitoksen kautta monia sellaisia asioita, jotka eurooppalaisessa oikeuskäytännössä eivät olisi tuomioistuinasioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. 6

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    7. 7

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. Näytä lisää