Mobiili

Valikko

Finnet tavoittelee neljännestä markkinoista 2005-2006

Finnet-liitto ry:n hallitus on asettanut tavoitteeksi yhtiön markkinaosuuden kasvattamisen nykyisestä 15 prosentista 25 prosenttiin vuosina 2005-2006. Yhtiö pyrkii tavoitteeseensa tarjoamalla kattavia palveluja ja tehostamalla toimintojaan.
Finnet-liiton toimitusjohtajan, Seppo Toivosen mukaan Finnet pyrkii valtakunnallisena operaattorina tarjoamaan suomalaisille sopivia palveluja. Finnet-liitto ry:n hallitus kokoontui perjantaina Kotkassa.

- Finnetiä kehitetään edelleen vahvaksi kotimaiseksi telepalveluyritykseksi, joka kilpailee markkina-asemastaan kattavilla ja laadukkailla palveluilla sekä toiminnan tehokkuudella, Finnet-liiton hallituksen puheenjohtaja Tauno Jalonen vakuutti.

Tämän vuoden alussa toimintansa aloittaneeseen Finnet Oy:hyn kuuluvat DNA Finland Oy, Suomen 2G Oy ja Kaukoverkko Ysi Oy. Finnet Oy:n viime vuoden liikevaihto oli 176 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 450 työntekijää.

Toukokuussa Finnet osti Telian Suomen toiminnot minkä jälkeen yhtiöllä on yli 700 000 matkapuhelinasiakasta.

Finnet-ryhmään kuuluu 33 puhelinyhtiötä, Finnet Oy tytäryhtiöineen ja Finnet-liitto ry. Ryhmän yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 770 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 4 000 henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Syyttäjä vaatii Axl Smithille 1,5 vuoden ehdollista vankeutta – korvausvaateet nousevat yli 170 000 euroon

    8. 8

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    9. 9

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    10. 10

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. Näytä lisää