Mobiili

Valikko

Vuoden ikäinen Octopus kasvaa ja vahvistuu

Mobiilipalveluiden kehittämistä tukeva Octopus on saavuttanut vahvan verkon ensimmäisen toimintavuotensa loppuessa. Octopusin tuella on syntynyt uusia palveluita kännykkäkansalle kiihtyvällä tahdilla. Aiemmin keväällä esiteltiin muun muassa ensimmäinen mobiili kalastuslupa Tentrio Oy:n ja Incode Oy:n kehittämänä.
Octopusin avulla syntyneistä sovelluksista on esimerkiksi julkaistu Oulun kaupungin tietoyhteiskuntahankkeen raameissa nuorisotiedottamiseen liittyvä sovellus sekä mobiilipalvelu uimavesien kunnon selvittämiseen. Jo aiemmin on ympäristössä kehitetty muun muassa Celesta mBusiness Oy:n telelääketieteen sovelluksia ja MSG Oy:n liiketoiminnan tehostamiseen tähtääviä sovelluksia.

Octopusin alku oli yleisen taloustilanteen vuoksi tahmea, mutta verkoston vahvistuessa myös sen toiminta on tehostunut. Octopus on saanut uusia asiakkaita, ja hankkeen avulla on syntynyt taloudellisesti ja nopeasti innovatiivisia, uudenlaisia sovelluksia ja palveluita ja lisää tulee, kertoo ohjelmapäällikkö Jari Pirkola.

Octopus on Oulun kaupungin omistama EU-rahoitteinen hanke, jonka ydin on kaupallisia verkkoja edistyksellisempi testausalusta sovellusten kehittämiseen ja testaamiseen aidoilla käyttäjäryhmillä. Testausalustan ympärille rakentuvat Octopusin palvelut tähtäävät mobiilipalveluiden ja -sovellusten ideointiin, innovointiin ja lopulta viemiseen markkinoille. Koko prosessin ajan Octopus tarjoaa asiakkailleen koulutusta ja liiketoimintatukea sekä apua markkinoinnissa ja viestinnässä.

Octopusin palveluista vastaa Octopusin henkilökunta yhdessä ydintoimijoiden kanssa. Tekniikan Octopusiin toimittaa Nokia, testiverkkoa ylläpitää Finnet, koulutuspalveluita tarjoaa Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja toimintaympäristön muodostaa Technopolis. Octopus toimii Mobile Forumin sateenvarjon alla.

Verkosto laajenee

Octopusin asiakkaina on tällä hetkellä teknologiayrityksiä lähinnä Oulun seudulta. Lonkerot on kuitenkin jo suunnattu kohti muutakin Suomea. Esimerkiksi voimakkaasti kasvava pietarsaarelainen SESCA Technologies -ohjelmistotalo on Octopusin asiakas.

Nyt meillä on alusta turvattu siihen, että testaamme ohjelmistotuotteitamme välineillä, jotka ovat käytössä tulevaisuudessa. Hanke on merkittävä ja näkyvä. Toivon, että jatkossa meidän tekemisemme tunnetaan Oulun seudulla ja muuallakin Octopusin verkoston ansiosta, kertoo SESCA:n toimitusjohtaja Olli Mäkipelto.

Yksi merkittävimmistä tuen muodoista on toimiva verkosto, jonka muodostavat Octopusin asiakasyritykset yhdessä ydintoimijoiden kanssa. Verkoston kautta halutaan päästä käsiksi potentiaalisiin kumppaneihin, mutta myös mahdollisiin asiakkaisiin. Näitä Octopusissa on tarjolla, kertoo Pirkola.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. 6

      Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    9. 9

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Kuvernööri lyyhistyi kesken puheen Yhdysvalloissa – puhe alkoi sammaltaa ennen dramaattista hetkeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. Näytä lisää