Mobiili

Valikko

AT&T avaa VoIP-palvelut

Amerikkalainen kaukopuheluyhtiö AT&T aloittaa laajakaistapalvelut internetissä ensi kuussa. Vuoden loppuun mennessä yhtiö hamuaa miljoonaa VoIP-asiakasta. Myös mobiilipalvelut kiinnostavat.
Jo tammikuussa AT&T kertoi, että sen tavoitteena on tarjota VoIP (Voice over Internet Protocol) -palvelujaan kuluttajille sadan suuren amerikkalaiskaupungin alueella vielä tämän vuoden aikana.

AT&T laajakaistapalveluiden johtaja Cathy Martine sanoo Financial Timesille, että yhtiö hinnoittelee uudet palvelunsa aggressivisesti. Tavoitteena on vallata kunnon osuus Yhdysvaltain noin 24 miljoonasta nopein laajakaistayhteyksin varustautuneesta kotitaloudesta.

Laajakaista-IP:n markkinajohtaja on Yhdysvalloissa tähän asti ollut Vonage, jolla on noin 100 000 asiakasta. Vonage laskuttaa tyypillisesti 35 dollarin kuukausimaksun yhteyksistään.

Cathy Martine ja AT&T:n pääjohtaja Dave Dorman esittelivät yhtiön internet-strategiaa analyytikoille keskiviikkona New Yorkissa.

Suuria suunnitelmia ja irtisanomisia

Dorman sanoi AT&T:n tuovat intenretin kaikkiin mahdollisiin palveluihinsa ja pyrkivän markkinajohtajaksi IP-teknologiassa. Dorman vahvisti sen, että AT&T harkitsee oman mobiilipalvelun perustamista sen jälkeen kun yhtiö myi osuutensa AT&T Wirelessistä Cingularille.

Vielä nykyisin AT&T tarjoaa asiakkailleen paikallis- ja kaukopuheluiden sekä internet-palveluiden kimppaliittymää, jossa mobiilosasta vastaa AT&T Wireless. Tämä järjestely kuitenkin loppuu eräiden arvioiden mukaan jo tänä vuonna, koska AT&T Wireless siirtyy Cingularin haltuun.

Domanin mukaan AT&T voi ryhtyä myös virtuaalioperaattoriksi ilman omaa matkapuheluverkkoa.

Financial Timesin mukaan virtuaalioperaattoreiden määrä on viime vuosina lisääntynyt Yhdysvalloissa. Eräs tällainen operaattori on Sir Richard Bransonin hallitseman Virgin Groupin Virgin Mobile, joka vuokraa verkkonsa amerikkalaiselta Sprint PCS:ltä.

Dave Dorman ei ottanut kantaa siihen, kenen verkossa AT&T voisi mobiilipalveluitaan tarjota. Sprintiä pidetään alalla kuitenkin eräänä ykkösvaihtoehdoista, Financial Times arvioi.

AT&T:n talousjohtaja Thomas Horton vahivisti keskiviikkona sen, että yhtiö aikoo leikata vielä 4 600 työpaikkaa kustannusssästöjen hankkimiseksi. Leikkaukset koskevat 7,5 prosenttia AT&T:n henkilöstöstä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. 6

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    7. 7

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. Näytä lisää