Mobiili

Valikko

Efore haukkaa kasvua 3g:stä

Virtalähteitä valmistava Efore Oyj uskoo tietoliikennesektorin investointien elpymiseen. Tämän myötä Efore tavoittelee tasasuuntaajajärjestelmien myynnin voimakasta kasvua.
Eforen kasvun mahdollisuudet liittyvät erityisesti kolmannen sukupolven verkkojen kiihtyvään rakentamiseen, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan.

Eforen mukaan sen tuotteiden myynti alkoi selvästi elpyä jo viime vuoden puolella. Tänään yhtiö tuo markkinoille uudet EPOS Compact -tasasuuntaajajärjestelmät.

Tasasuuntaajajärjestelmiä tarvitaan muun muassa tukiasemien akkuvarmennettuun sähkösyöttöön. Näin varmistetaan tukiaseman toiminta esimerkiksi sähkökatkosten aikana.

Uudet EPOS Compact -tasasuuntaajajärjestelmät perustuvat tasasuunninmoduuleihin, jotka on suunniteltu aiempaa pienikokoisemmiksi ja joista saatava teho tilavuuteen nähden on saatu aivan uudelle asteelle.

Uusi teknologia muun muassa minimoi tasasuuntaajajärjestelmän vaatiman tilan, joka usein on kriittinen tekijä sekä operaattoreille että laitevalmistajille.

Hyvän hyötysuhteen ansiosta energiaa säästyy ja lämpöhäviöt pienenevät.

Yhtiö jatkaa myös nykyisen EPOS-tuoteperheen tuotantoa.

Elcoteqin Panu Kailasta tuotantojohtaja

Efore nimitti tänään insinööri Panu Kailan (49) uudeksi tuotantojohtajakseen ja konsernin laajennetun johtoryhmän jäseneksi.

Kaila siiryy yhtiön palvelukseen Elcoteq Networks Oyj:stä, jossa hän on toiminut vuodesta 2000 lähtien. Aiemmin Kaila on työskennellyt muun muassa Nokia Mobile Phonesin eri johtotehtävissä.

Eforen nykyinen tuotantojohtaja DI Juhani Vuola on nimitetty 16. elokuuta alkaen konsernin prosessien kehitys- ja laatujohtajaksi. Myös Vuola jatkaa laajennetussa johtoryhmässä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    8. 8

      Dopingista kärynnyt Sundby Venäjän skandaalista – ”Näillä asioilla aika iso ero”

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    6. Näytä lisää