Mobiili

Valikko

Siemens tuplannut markkinaosuutensa latinalaisessa Amerikassa

Gartner Dataquestin raportin mukaan Siemens mobile on tuplannut vuodessa latinalaisen Amerikan markkinaosuutensa kymmeneen prosenttiin. Yhtiö julkisti myös tänään uuden värinäytöllisen A65-kännykän, jolla voi lähettää myös mms-viestejä.
- Haluamme tuplata kokonaistuottomme latinalaisessa Amerikassa vuoteen 2006 mennessä, toteaa Siemens mobilen hallituksen jäsen Joe Kaeser.

Edellisen vuoden neljännekseen verrattuna on Siemens mobile kasvu alueella ollut yli 280 prosenttia. Tämän seurauksena Siemens mobile on onnistunut siirtymään viidenneltä kolmannelle sijalle matkapuhelimien valmistajien joukossa.

Siemensillä on nyt 10,3 prosentin markkinaosuus, kun otetaan huomioon kaikki matkapuhelinstandardit. Vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä osuus oli 5,5 prosenttia. Luvut perustuvat Gartnerin tietoihin. GSM-markkinoilla Siemens on jo nyt markkinajohtaja latinalaisessa Amerikassa.

Korkean kysynnän vuoksi Siemens on jo kolminkertaistanut matkapuhelimien, langattomien puhelimien ja muiden langattomien tuotteiden sekä radiomoduulien tuotannon Brasiliassa.

Lisäksi yritys suunnittelee laajentavansa tuotantokapasiteettiaan Manauksen tehtaalla vuoden 2005 alussa.

Edullinen värinäytöllinen kännykkä

Puhelinmallissa on neljän tuhannen värin näyttö. Mms-viestien lähettämisen nopeuttamiseksi laitteessa on myös gprs-tuki.

Puhelin painaa 76 grammaa. Selkeän näytön ja näppäinten vuoksi puhelin soveltuu myös vanhemmalle väelle.

Yhtiön mukaan A65-puhelimen valmiusaika on 250 tuntia ja puheaikaa riittää viideksi tunniksi. Hopeanharmaa puhelin tulee Suomessa myyntiin vuoden viimeisellä neljänneksellä ja sen hinta on noin 130 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    3. 3

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    4. 4

      Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Video: Ryöstettiinkö Ässiltä maali Hämeenlinnassa? Hylkäys johti rajuun protestointiin

    7. 7

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    3. 3

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    4. 4

      Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää