Mobiili

Valikko

Club Nokiaa ajetaan alas

Investointipankki Morgan Stanleyn mukaan Nokian johto on pysäyttänyt kaikki sellaiset toiminnot, joiden voidaan tulkita kilpailevan teleoperaattoreiden kanssa.
Yksi tällainen toiminto on Nokian matkapuhelinasiakkaille tarkoitettu Club Nokia -foorumi. Pankin edustajat tapasivat yhtiön korkeinta johtoa tiistaina.

Nokia Multimedian viestintäjohtaja Kari Tuutti kiistää väitteen.

– Ei pidä paikkaansa. Club Nokian fokusta on muutettu, mutta sitä ei olla lopettamassa.

Uusi fokus merkitsee käytännössä palvelujen karsimista. Nokia lopettaa soittoäänien ja pelien myynnin Club Nokian verkkokaupassa lähikuukausina.

Tuutin mukaan Club Nokiaa kehitetään enemmän asiakkuudenhallinnan tarpeisiin kuluttajien brändiuskollisuuden lisäämiseksi.

– Jäsenille lähetetään tekstiviesteillä ja sähköpostilla erilaista materiaalia ja tietoa uusista tuotteista. Lisäksi jäsenille järjestetään maasta riippuen erilaisia tapahtumia, joissa jäsenet voivat saada etuuksia.

Alalla on keskusteltu paljon Nokian ja operaattoreiden välisestä kädenväännöstä. Asian on tuonut esille muun muassa Vodafonen pääjohtaja Arun Sarin.

Päätös muuttaa Club Nokian fokusta ei ole yhtiön mukaan keino parantaa suhteita operaattoreihin.

– Club Nokia ei ole kilpaillut soittoäänillä ja java-peleillä operaattoreiden kanssa, Tuutti sanoo.

Teleoperaattoreiden tontilla

Morgan Stanleyn mukaan Club Nokian lopettamisen taustalla on juuri Nokian huoli operaattorisuhteista. Nokian johtajat ilmoittivat pankille, että se pitää teleoperaattoreita nykyään enemmän asiakkaina kuin kumppaneina. Pankki arvioi Nokian operaattorisuhteiden parantuneen.

Vuonna 2000 Nokia teki levy-yhtiö EMI:n kanssa sopimuksen pop-kappaleiden myymisestä soittoääninä matkapuhelimiin. Tällä ratkaisuilla Club Nokian katsottiin siirtyneen teleoperaattoreiden tontille.

– Markkinoilla on paljon yksityisiä palveluntarjoajia ja operaattoreita, jotka tarjoavat kuluttajille pelejä ja soittoääniä. Nokian ei enää tarvitse olla mukana lisäämässä kuluttajien tietoisuutta puhelimiemme ominaisuuksista.

Elokuussa Nokian kuluttajasuhteista vastaava johtaja Markus Nilsson kuitenkin ilmoitti, että Club Nokian vaikutus firman tulokselle ei ole niin suuri kuin mitä yhtiö haluaisi. Tuutti puolestaan onkin tyytyväinen sen toimintaan.

–Maailmanlaajuisesti meillä on miljoonia Club Nokia -jäseniä. Olemme tyytyväisiä jäsenmäärään. Tavoitteena ei ole se, että jokainen Nokian käyttäjä olisi klubin jäsen.

– Nokia on laitevalmistaja, eikä meidän tarvitse olla yksityisten palveluntarjoajien ja operaattorien kanssa kehittämässä markkinoita. Multimedia-yksikössä meillä on aktiviteetteja, joissa poikkeamme tästä pääperiaatteesta. N-Gagen peleissä Nokia toimii pelien julkaisijana.

Club Nokian kaupasta soittoäänet ja pelit poistuvat lähikuukausina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    7. 7

      Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    8. 8

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    9. 9

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    10. 10

      Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää