Mobiili

Valikko

TeliaSoneran Igel: Kännyköissä liikaa toimintoja

(Cannes) TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel jatkoi Cannesin 3GSM Worldissä matkapuhelinvalmistajien kyykyttämistä moittimalla kännyköitä liian monimutkaisiksi. Uusissa kännyköissä on liikaa toimintoja, ei käyttäjiä kiinnosta kaikki uudet hightech-piirteet, Igel ruoski.
Matkapuhelinvalmistajat ovat joukolla joutuneet nöyrtymään teleoperaattorien edessä ja tarjoamaan niille pitkälle menevää räätälöitävyyttä. Mutta lisää vaaditaan.

3GSM Worldin paneelissa yhdessä Motorolan toimitusjohtajan, Ed Zanderin ja Sony Ericssonin pääjohtaja, Miles Flintin kanssa esiintynyt Igel korosti, että käyttäjiä kiinnostavat esimerkiksi musiikki, tekstiviestit ja puhepalvelut, mutta valmistajat vyöryttävät puhelimiin tukuittain tarpeettomia toimintoja.

Vaikka 3G-matkapuhelimet ovat kehittyneet paljon vuoden aikana, ne eivät vieläkään ole riittävän ohuita. Kuitenkin kaikkien operaattorien tarjoamien puhelimien tulisi olla kaikintavoin kiehtovia, Igel huomautti.

Igel muisti kuitenkin myös kiittää menneen vuoden aikana parantanutta matkapuhelinvalmistajien kuuloaistia.

Parempaa käytettävyyttä

Igelin mielestä paras tapa vauhdittaa mobiilidatakäytön leviämistä on tehdä palveluista helppokäyttöisiä sekä kuluttajille että yrityksille. Myös teollisuuden pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä ja edistää yhteensopivuutta, hän vaati.

Igel korosti, että operaattorien tarjoamien palvelujen on oltava oikeasti hyödyllisiä loppukäyttäjille. Lisäksi palvelujen on myös toimittava, mihin on vielä paljon matkaa, Igel sanoi. Hän korosti yhtiönsä edistävän painokkaasti siirtymää lankaliittymistä mobiilimaailmaan.

Igel sanoi, että TeliaSonerakin etsi aiemmin kiihkeästi kuumia "tappajasovelluksia", mutta muutti pari vuotta sitten suuntaansa ja päätti keskittyä juuri hyödyllisiin palveluihin, joita on helppo ymmärtää ja ostaa. TeliaSonera on pioneeri muun muassa multimediapalveluissa ja palvelujen yhteentoimivuudessa, hän korosti.

Igel arveli, että kuumimmat mobiilisovellusalueet ovat sähköposti ja musiikki, vaikka kuumia alueita on paljon. Zander lisäsi listaan vielä videopalvelut, internetin ja etenkin erilaiset personoitavat, henkilökohtaisia sisältöjä tarjoavat palvelut, joihin Motorola on päättänyt keskittyä.

Zander arveli, että matkapuhelimilla kuunneltava musiikki voi jatkossakin sijaita joko käyttäjän omalla pc:llä tai sitä voi kuunnella palveluna verkosta.

Ylpeä fuusiosta

Haastattelija toisti parikin kertaa Skandinavian olevan johtava "leading edge" -alue mobiilipalveluissa. Hän arveli TeliaSoneran olevan harvinainen esimerkki onnistuneesta fuusiosta kahden yhtiön kesken.

Igel sanoi lopputuloksen osoittavan, että tällainen fuusio voidaan yleensä tehdä, ja varsin nopeasti parissa vuodessa. Olemme ylpeitä lopputuloksesta, hän korosti.

Igelin mukaan onnistumisen taustalla on intensiivinen kommunikointi kaikkien osapuolien suuntaan.

Hän ei pitänyt mahdottomana, että Euroopassa tullaan näkemään vastaavia operaattorien välisiä fuusioita jatkossakin. Paljon niistä on puhuttu, mutta vähän on tapahtunut, hän kuitenkin huomautti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    5. 5

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    6. 6

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    9. 9

      Sarjahukuttajaa kyydinnyttä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta

    10. 10

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    5. 5

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    6. Näytä lisää