Mobiili

Valikko

Song kiipesi telealan raskaaseen sarjaan

Tanskalainen televiestintäyritys TDC hankki Song Networksin osakkeet omistukseensa viime vuoden marraskuun lopussa. Joulukuussa aloitettu Song Networksin sadan päivän yhdistymisprojekti on nyt saatettu päätökseen.
Suomen Songin toimitusjohtaja Olli Nuuttila kommentoi yhdistymisen tuomia näkymiä: - Yhdistyneestä Songista ja TDC:stä tulee pohjoismaisille telemarkkinoille johtava ip-pohjaisten yritysratkaisujen toimittaja. Koko Song Networksin historian ajan olemme tuoneet yrityksille teknologioita, jotka ovat osoittautuneet kestäviksi ratkaisuiksi - kuten mpls-teknologia.

Song palvelee Suomessa edelleen yrityksiä, yhteisöjä ja yhdessä kumppanien kanssa kotiasiakkaita. - Jatkamme edelleen vahvasti haastajaoperaattorina Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. TDC:n muskelin ansiosta olemme nousseet nyt teleoperaattoreiden raskaaseen sarjaan ja olemme yksi kolmesta pohjoismaisesta isosta T:stä – TeliaSoneran ja Telenorin lisäksi, Nuuttila sanoo.

- Vahvasta pohjoismaisesta ulottuvuudestamme on erityistä hyötyä kansainvälisesti toimiville yrityksille – esimerkkeinä nykyiset asiakkaamme Coca-Cola, Fokusbank, Cloetta Fazer ja Kone, Nuuttila jatkaa.

Suomessa ei päällekkäisyyksiä

Vuoteen 2007 mennessä TDC arvioi yhdistymisen tuottavan vuositasolla noin 26,8 miljoonan euron säästöt. Songilla ja TDC:llä ei yhtiöiden mukaan ole Suomessa ja Ruotsissa juurikaan päällekkäisiä toimintoja. Tanskassa ja Norjassa toimintoja yhdistetään.

Yritysasiakkaiden ohella Songilla on Suomessa meneillään useita merkittäviä julkisen sektorin hankkeita, kuten Espoon kaupungin monipalveluverkko, Järvinetin alueverkko Pohjanmaalla ja uusimpana Suupohjan alueverkko. Myös Norjassa Song toteuttaa isoja puhepalveluiden ratkaisuja Norjan valtiohallinnon eri yksiköille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    6. 6

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    7. 7

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    8. 8

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    9. 9

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    6. Näytä lisää