Mobiili

Valikko

Samsungilta ensimmäinen taittuva edge-puhelin

Samsung tuo markkinoille ensimmäisen edge-matkapuhelimensa. Samsungilta tulee tämän vuoden aikana tulee markkinoille useita muitakin edgeä tukevia malleja.
Simpukkamallinen E340E on kamerapuhelin, jossa on kääntyvä vga-kamera, bluetooth, kaksi näyttöä ja mp3-soitin. Samsungin matkapuhelinryhmän pohjoismainen tuotemarkkinointipäälikön Michael Alströmin mukaan uusi puhelin kiinnostaa mobiilioperaattoreita.

- Puhelimen tiedonsiirtonopeus on jopa 384 kilobittiä sekunnissa, mikä vastaa tämän hetken 3g:tä. Tämä avaa oven streamingille eli suoratoistolle, joka mahdollistaa esimerkiksi television tai videoleikkeiden katselun samaan aikaan kun tiedosto siirtyy. Se tekee myös puhelimen yhteydet sähköpostipalvelimelle wapin kautta joustaviksi, sanoo Alström.

Puhelimen kannessa on kääntyvä kamera, jota voi kääntää sen mukaan, halutaanko kuvata ympäristöä vai esimerkiksi ottaa yhteiskuva itsestä ja kaverista. Jälkimmäisessä tapauksessa voi sisäpuolen värinäyttöä käyttää etsimenä. Kun puhelin suljetaan, kameran linssi jää suojaan.

Kannen näytöllä näkyy kellonaika sekä soittajan tiedot. Sisäpuolen näyttö toistaa 65 000 väriä. Vga-kameran resoluutio on 640 x 460 pikseliä. Muita toimintoja ovat edge, kolmitaajuus, mms, gprs, java, wap 2.0 ja 40-kanavaiset polyfoniset soittoäänet. Puhelin tulee kauppoihin heinäkuun aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    6. 6

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    10. 10

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    6. Näytä lisää