Mobiili

Valikko

Boeing laajentaa lentoliikenteen verkkoyhteyksistä merelle

Boeingin verkkopalveluja toimittava Connexion-tytäryhtiö aikoo laajentaa toimintaansa merelle. Yhtiö alkaa tarjota yhteyksiä kauppalaivoihin.
Maailman meriä kyntää noin 40 000 kauppa-alusta. - Markkinat ovat jopa viisi miljardia dollaria, johtaja Laurette Koellner sanoi USA Todaylle.

Connexion sai ensimmäisen asiakkaansa mereltä kesäkuussa. Öljyä ja kaasua kuljettava Teekay Shipping teki sopimuksen, joka kattaa yhtiön 50 alusta. Satelliittipohjeinen laajakaista tulee käyttöön ensi vuonna.

Risteilyalukset tarjoavat jo laajakaistaa merellä. Kauppalaivasto on ollut hitaampi ottamaan tekniikkaa käyttöön, sillä laivoissa on usein vain muutama miehistön jäsen.

- Kauppalaivojen miehistö voi käyttää internetiä hyödyksi monella tavalla, esimerkiksi logistiikassa, lastinkäsittelyssä ja laskujen maksamisessa, Koellner totesi.

Connexionin kilpailijana on lontoolainen Inmarsat.

Lentoyhtiöt eivät osta internet-yhteyksiä. - Connexionin kauppa ei käy ilmassa kovin hyvin, sillä talousvaikeuksissa painivat amerikkalaiset lentoyhtiöt ovat haluttomia investoimaan internet-yhteyksiin, Koellner sanoi.

Connexionilla on asiakkainaan yhdeksän lentoyhtiötä, kaikki Yhdysvaltain ulkopuolelta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    6. 6

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    7. 7

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    8. 8

      MM-välierässä tulossa hurja loppu – Tshekki nousi maalin päähän!

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    6. Näytä lisää