Mobiili

Valikko

Nokia ennustaa kännykkämyynnille 10 prosentin kasvua vuonna 2006

Nokia ennustaa maailman matkapuhelintoimitusten lisääntyvän ensi vuonna kymmenen prosenttia 860 miljoonaan kappaleeseen ja paisuvan tulevina vuosina aiempikin odotuksia nopeammin. Nokia uskoo myös kasvattavansa markkinaosuuttaan ensi vuonna.
Nokia ennustaa nyt, että kännykän käyttäjien määrä ylittää kolme miljardia jo vuonna 2008. Aiemmin yhtiö povasi rajan ylittyvän vasta vuonna 2010.

Nokia ennakoi myös, että maailman matkapuhelinmyynnin tulot ja matkapuhelinverkkojen myynti kasvavat ensi vuonna.

- Verkoissa strategiaamme kuuluu markkinaosuuden kasvattaminen ja uskomme, että laitemarkkinaosuutemme kasvaa ensi vuonna, kertoi Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo uutistoimisto Reutersille.

Nokia toisti eilisessä tiedotuksessaan pyrkivänsä seuraavan 1 - 2 vuoden aikana 17 prosentin liikevoittoprosenttiin ja matkapuhelin- ja multimediayksiköissään samalla jaksolla 17 - 18 prosentin liikevoittoprosenttiin. Tämän vuoden kolmannella neljänneksellä Nokian liikevoittoprosentti oli 13,7.

Kallasvuo antoi näkemyksiään myös matkapuhelinmarkkinoiden konsolidoitumisesta. Hän uskoo, että alle 15 prosentin markkinaosuuden omaavat valmistajat saattavat joutua ulos markkinoilta ja että kulutuselektroniikkavalmistajien voi olla vaikea työntyä kisaan.

Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan Nokian markkinaosuus oli kolmannella kvartaalilla 32,6 prosenttia. Toiseksi suurin oli Motorola 18,7 prosentin osuudellaan ja kolmas Samsung 12,5 prosentilla. Sony Ericssonille jäi 6,7 ja LG Electronicsille 6,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    8. 8

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    9. 9

      Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

    10. 10

      Angelina Jolie näyttäytyi jälkikasvunsa kanssa ensikertaa eronsa jälkeen – kaikki kuusi lasta edustivat äitinsä rinnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. Näytä lisää