Mobiili

Valikko

Virven turvallisuus kohenee

Suomen Erillisverkot Oy siirtää järjestelmänsä uuden palveluverkon päälle. Esimerkiksi viranomaisradioverkko Virvessä muutos tarkoittaa yhtiön mukaan entistä korkeampaa turvallisuustasoa, mutta silti peruspalveluista voidaan muodostaa laajempi palvelukokonaisuus.
Palveluverkko perustuu uudentyyppiseen siirtoverkkoteknologiaan ja sen päälle rakennettavaan mpls- eli ip-reititinverkkoon. Reititinrunkoverkko on siten täysin erillinen muista tai muiden operaattoreiden reititinverkoista.

- Oma reititinverkko mahdollistaa myös tietoturvapalvelujen uudelleen järjestelyn, jossa asiakkaat tai palveluntuottajat voivat liittyä kokonaisuuteen lyhyimmän mahdollisen yhteyden kautta. Silti keskitetyllä pääsynhallinnalla pystytään valvomaan kokonaisuuden turvallisuutta, kertoo teknologiajohtaja Yrjö Pylvänäinen.

Peruspalveluista laaja kokonaisuus

Uuden palveluverkkoalustan avulla voidaan erilaiset Virven peruspalvelut liittää kokonaisuuteen järjestelmän ytimeen, mikä Suomen Erillisverkkojen mukaan takaa järjestelmän toiminnan ja turvallisuuden.

- Näitä peruspalveluita ovat lyhytsanomaliikenteen edustapalvelin, paikannuspalvelin paikannusviestien liikenteen optimoimiseen (tetra-verkossa), julkaisujärjestelmät tiedostojen siirron nopeuttamiseksi sekä puheposti- ja tekstiviestikeskusjärjestelmä, listaa Pylvänäinen.

Hän uskoo, että yhdessä järjestelmätoimittajaparnereiden kanssa peruspalveluista muodostuu laaja kokonaisuus. Näiden järjestelmien ohjelmistorajapintoihin voidaan liittää käyttäjien sovellukset aikaisempaa pienemmällä työmäärällä.

- Lisäksi uusissa ohjelmistollisissa rajapinnoissa on viestien ja datan kuorman optimointiin ja tietoturvaan liittyviä ominaisuuksia. Tällaisia käyttäjäsovelluksia on tähän asti ollut vain isoilla käyttäjäorganisaatioilla, kuten hätäkeskuksilla, pelastustoimella ja poliisilla, selostaa Pylvänäinen.

Suuri tekninen kokonaisuus

- Uuden palveluverkon ja peruspalvelualustan avulla käyttäjien sovellusohjelmistojen määrä tulee varmasti lisääntymään myös pienten käyttäjäryhmien keskuudessa. Voidaan reilusti puhua Virven lisäarvopalveluista eli erilaisista data- ja lyhytsanomapalveluista, jotka ovat kaikille käyttäjille mahdollisia, kehuu Pylvänäinen.

Suomen Erillisverkkojen mukaan palveluverkko on suuri tekninen kokonaisuus ja sitä rakennetaan vielä koko vuoden 2006 ajan, vaikka osia otetaan käyttöön jo keväällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    4. 4

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    4. 4

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää