Mobiili

Valikko

3G-kännyköiden osuus nousee 5%:iin tänä vuonna

Kytkykauppa on selvästi vauhdittanut 3G-matkapuhelinten menekkiä. Liikenne- ja viestintäministeriön teettämän selvityksen mukaan 3G-puehelinten osuus koko kännykkäkannasta nousee viime vuoden yhdestä prosentista viiteen prosenttiin.
Selvityksen tehnyt Prisma Researchin Kalle Snellman sanoo perustavansa ennusteen sille olettamukselle, että operaattorit jatkavat kuun alussa käynnistynyttä kampanjointiaan.

Mobiilipalveluselvityksen ennusteen mukaan tänä vuonna yli 250 000 3G-puhelinta.

Vuonna 2007 3G-matkapuhelinten määrä nousee 584 000:een. Silloin ne edustavat 11 prosenttia koko matkapuhelinkannasta.

Vanhat peruspuhelimet ovat sitkeitä

Selvitys näyttää myös, että suomalaiset luopuvat hitaasti vanhoista matkapuhelimistaan. Vuonna 2003 yksivärinäyttöisiä matkapuhelimia oli käytössä 3,9 miljoonaa, seuraava vuonna 3,2 miljoonaa ja vielä viime vuonna vielä 2,8 miljoonaa.

Tänä vuonna mustavalkonäyttöisten puhelinten määrä laskee juuri alle kahden miljoonan. Ensi vuodenlopussa sellaisia puhelimia on käytössä vielä 1,8 miljoonaa.

Kamerapuhelimia oli viime vuoden lopussa vajaa miljoona. Tämä määrä kasvaa nopeasti ja tämän vuodenlopussa määrä on 1,6 miljoonaa ja ensi vuodenlopussa kaksi miljoonaa.

Älypuhelinten osuus matkapuhelimista on säälittävän pieni. Vuoden 2005 kuudesta prosentista sen ennustetaan nousevan tänä vuonna yhdeksään prosenttiin. Luvussa ovat mukana myös 3G-laitteet. Ensi vuonna niiden määrä nousee ennusteen mukaan 0,69 miljoonaan eli 13 prosenttiin matkapuhelinkannasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    3. 3

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    6. 6

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    7. 7

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    8. 8

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    9. 9

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    10. 10

      Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    3. 3

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    6. Näytä lisää