Mobiili

Valikko

Elisa toimittaa Helsingin yliopistolle puhepalvelut

Elisa Oyj ja Helsingin yliopisto ovat solmineet pitkäaikaisen sopimuksen, jonka mukaan Elisa toimittaa Helsingin yliopistolle puhepalvelut. Sopimus kattaa matkaviestinpalvelut, kiinteiden toimipisteiden puhelinpalvelut, liittymät, liikenteen sekä langattoman vaihteen ja välityspalvelun.
Sopimuksen arvo on noin seitsemän miljoonaa euroa, ja sen piirissä on muun muassa Helsingin yliopiston vaihdeverkko pääkaupunkiseudulla, johon on kytketty 17 osavaihdetta ja 12 000 alaliittymää sekä Mikkelin- ja Lahden-vaihteet. Lisäksi Elisa toimittaa sopimuksen mukaisia palveluita yliopiston toimipisteisiin 20 paikkakunnalle eri puolilla Suomea.

Elisan tiedotteessa kerrotaan, että ratkaisu hyödyntää älyverkkotekniikkaa, jonka avulla voidaan integroida yhteen järjestelmään sekä puhelinvaihde että kiinteän- ja matkaviestinverkon palvelut. Uudet palvelut otetaan kokonaisuudessaan käyttöön ensi lokakuuhun mennessä.

- Nyt tehty sopimus soveltuu Helsingin Yliopiston tarpeisiin parhaiten. Sopimus Elisan kanssa tuo myös uusia ratkaisuja, joista odotamme niin toiminnallisia kuin taloudellisia hyötyjä, kertoo tekninen johtaja Anna-Maija Lukkari Helsingin yliopiston tekniseltä osastolta.

- Elisalle sopimus on merkittävä. Kyseessä on laaja palvelukokonaisuus, jossa on yhdistetty monia eri tekniikoita ja palveluita. Sopimus tukee kustannustehokasta yhden päätelaitteen -malliin siirtymistä. Ratkaisu mahdollistaa myös jatkokehitystyön ja edistyksellisten uusien palvelujen käyttöönoton myös tulevaisuudessa, lisää Elisan Account Manager Kari
Lampi
.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    9. 9

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. Näytä lisää