Mobiili

Valikko

Museovirasto laajentaa mobiiliopastustaan

Museovirasto pyrkii tekemään kohteista helpommin lähestyttäviä uuden tekniikan kautta. Vuosi sitten ensimmäisinä toteutetut Arkeologiset kohteet - ja Louhisaaren puistoreitit -mobiilisovellukset saavat syksyn aikana jatkoa, jonka kehittämisessä on hyödynnetty pilotista kertyneitä kokemuksia.
Seuraavaksi pääkaupunkiseudun kävelijöiden, pyöräilijöiden ja melojien iloksi opastusta saa matkapuhelimen tai päätelaitteen näytölle Laajalahden ja Seurasaaren alueen Kulttuurisillat-reiteille. Tietoteknisen ratkaisun Museovirastolle toteuttaa AffectoGenimap.

- Pilottitoteutuksen pohjalta olemme erityisesti kiinnittäneet huomiota palvelun saamisen helpottamiseen. Mutta koska kyse on käyttäjän valintojen mukaan sekä tekstiä, ääntä että kuvia siirtävästä ratkaisusta, väistämättä päätelaitteen vanha teknologia saattaa rajoittaa palvelua. Parhaimmillaan palvelun käyttäjällä on multimediapuhelin tai Windows-pohjainen päätelaite, Museoviraston tietohallintopäällikkö Vesa Hongisto sanoo.

- Yksi tavoite on luoda museoille yleiskäyttöinen ja mahdollisimman helposti ylläpidettävä tietotekninen ratkaisu, jonka sitten eri museot ja muut tahot voivat kopioida oman yleisönsä käyttöön ulkona ja sisätiloissa.

Käyttäjän sovellus haastavin

AffectoGenimapin myyntipäällikkö Markus Marila kertoo, että kokonaisuuden haastavin osa on palvelun käyttäjän sovellus.

- Matkapuhelimet ja päätelaitteet eivät vielä käytä täysin yhtenäisiä standardeja, mutta pyrimme optimoimaan ratkaisun mahdollisimman monelle laitetyypille flash lite 2 -tekniikalla. Näin sovellus toimii varmasti kaikissa tätä tekniikkaa tukevissa päätelaitteissa. Kokonaisuuden muut osat, eli tiedostopalvelin ja ylläpitosovellus, ovat tutumpia muunkin tyyppisistä sovelluksista, Marila huomioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    6. 6

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    7. 7

      Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      IS seuraa yhdistetyn mäkiosuutta – Hirvonen onnistui, Herolalta pettymyksen eleitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    6. Näytä lisää