Mobiili

Valikko

Intialainen pelifirma tulee Eurooppaan

Paradox Studios on Intian johtavia mobiilipelien kehittäjiä. Sen pelit ovat eri operaattorien tarjonnassa jo 70 eri maassa. Yritys avaa 6. lokakuuta Euroopan markkinointitoimiston Tukholmaan.

Mumbain uutuuttaan hohtavassa Bandran kaupunginosassa toimivan pelistudion toimitusjohtaja Salil Bhargava arvioi, että heillä on 15 prosentin osuus Intian mobiilimarkkinoista. Kahdeksan kuukautta sitten käynnistyneen nopean kasvun perusteella hän uskoo yrityksen henkilökunnan määrän kaksinkertaistuvan 300 henkeen ensi vuoden loppuun mennessä.

Pelistudioksi Paradox Studios on suuri. Se keskittyy pelkästään pelien tekemiseen, sillä ei ole omaa jakeluverkostoa.

Bhargava sanoo, että yhtiö saa 40 000 - 50 000 dollaria yhdestä pelilisenssistä. Paradox on tehnyt sopimuksen suuren amerikkalaisen sarjakuvalehtien kustantajan kanssa, mutta kumppanin nimeä ei vielä julkisteta.

Intialaisille pelinkehittäjillä on puolellaan vahva kustannusetu, sillä pelien teko vaatii paljon työvoimaa. Bhargava sanoo, että yhden pelin sovittaminen tietylle matkapuhelinmallille vie keskimäärin 4-7 työpäivää.

- Me sovitamme pelejä 200 puhelimelle. Täällä Mumbaissa teemme myös kaiken asiakkaiden tarvitseman lokalisoinnin. Suurin osa työstämme on itsenäistä ja noin vain noin viidennes tehdään ulkopuolisille.

Mobiilipelien tekeminen edellyttää yhteistyötä tietokoneyritysten ja matkapuhelinvalmistajien kanssa. Paradoxin yhteistyöyhteisöjä ovat Sunin iForce-hanke ja From Nokia Pro. Kumppaneita ovat matkapuhelinoperaattorien lisäksi sekä laite- että teknologiavalmistajat, esimerkiksi Intel, Sun, SonyEricsson, LG ja Qualcomm.

Halpa työvoima ei yksin riitä

- Kustannusetu on tärkeä, mutta se on vain pieni osa kokonaiskuviota, Bhargava sanoo.

- Tärkeintä on tuotteiden korkea laatu.

Bhargava myöntää, että pelin luomisen taitoja on vaikea löytää Intiasta. Paradox, joka on toiminut vuodesta 2001, on kuitenkin onnistunut keräämään maan parhaita luovia voimia. Bhargava ei myöskään epäröi ostaa taitoja ulkopuolelta, mikäli siihen on tarvetta ja niitä on tarjolla.

- Intiassa on paljon graafista osaamista. Meillä on maailmanluokan animaatiotuotantoa ja viihdebisnes elää boomiaikaa.

Pelien tekninen ohjelmointi ei ole mikään ongelma intialaisille pelistudioille. Tosin ne joutuvat kilpailemaan hyvin koulutetuista ohjelmoijista muiden it-yritysten kanssa.

Mumbain Piilaaksossa

Paradox Studios toimii toimistotornissa, jossa on sinilasinen verhoilu ja viidakkomaisen tiheä puutarha sisäpihalla. Sisätilat ovat suomalaisittain melko keskinkertaiset ja täysin avoimeen konttoriin on sijoitettu ihmisiä tiheään.

Bandran kaupunginosan toimistorakennukset sijaitsevat vartioidun tienpätkän takana, kivenheiton päässä slummirivistöstä, joka reunustaa kuoppaista, osin mutaista tietä.

Bandran leveät, päällystetyt kadut ja jalkakäytävät, vielä rakentamista odottavat vihreät aukeat ovat lähes tyhjiä. Ihmiset ovat ilmastoiduissa, monen vartioidun kulunvalvontapisteen suojaamissa toimistoissa.

Slummikatu liittyy ilman rajaa hökkelien etupihoihin, jotka ovat täynnä ihmisiä. He myyvät, ostavat, korjaavat, lastaavat ja kuskaavat kuormia tai vain polttelevat ja juttelevat. Lehmiä on harvassa, lapsia ja koiria sitäkin enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    8. 8

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää