Mobiili

Valikko

Harri Koponen ostaa Suomesta, vienti vetää

Suomalaisten teknologiayritysten Lähi-idän vienti lähti vauhtiin kaksi vuotta sitten, kun Harri Koposesta tuli kuwaitilaisoperaattori Wataniyan toimitusjohtaja.

Yhtiö on ostanut Koposen johdolla Nokialta muun muassa sadan miljoonan euron arvoisen laajakaistaverkon ja Seteciltä yli miljoona PKI SIM -korttia. Tilauskirja on kasvanut myös Valimo Wirelessillä, Satamalla, Hitmedialla ja Sandstonella.

– Meillä taitaa olla kaikki mahdolliset verkkolaitteet, mitä Nokialta saa. Periaatteeni on kuitenkin ollut, että jos ostan Suomesta, sen on oltava firmalle kokonaistaloudellisesti parasta. Muuten tulee syytöksiä.

– Aluksi arabipuolelta kuului kitinää suomalaisyritysten suosimisesta ja lahjusten ottamisesta. Tein heti selväksi, ettei sellainen ole Suomessa tapana, Koponen muistelee.

Mercurius-haastajapalkinnon saanut Koponen on tehnyt Wataniyasta kahdessa vuodessa kannattavan yrityksen.

Laajentumassa naapuriin

Yhtiö on onnistunut sekä nostamaan hintojaan että kasvattamaan markkinaosuuttaan. Se suunnittelee laajentumista naapurimaihin.

Koposen menestysresepti perustuu kovaan työhön ja yhtiön toimintojen kehittämiseen.

– Olemme vähentäneet byrokratiaa, löytäneet uusia tuotteita, palkanneet oikeanlaisia ihmisiä ja panostaneet tiimityöhön. Mitä paremmin saa joukkueen toimimaan yhteen, sitä kannattavampaa toiminta on.

Ylpeä myyntimies

Koposta on luonnehditty armoitetuksi myyntimieheksi. Hän kertoo olleensa pikkupojasta lähtien kiinnostunut ihmisistä, kommunikoinnista ja kaupanteosta. Myyntimiehen taidoistaan hän on ylpeä.

– Myyjä on se instanssi, joka tuo taloon rahaa ja pitää huolen siitä, että tilauksia tulee.

Se ei Koposen mukaan ole helppoa hyvällekään myyjälle.

– Muillakin yrityksillä on hyviä tuotteita ja ihmisiä, joten onnistuminen vaatii oikeiden kombinaatioiden löytämistä. Taistelu markkinaosuuksista on todellista sotaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    3. 3

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    4. 4

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    5. 5

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    6. 6

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    7. 7

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    8. 8

      Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

    9. 9

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    9. 9

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    10. 10

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    3. 3

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    4. 4

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    5. 5

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    6. Näytä lisää