Mobiili

Valikko

Laajakaistadirektiivi ei toteudu, hinnat korkealla Euroopassa

Euroopan haastajaoperaattoreiden liitto Ecta julkaisi tiistaina tutkimuksen, joka tuo esille tärkeimmät asiat EU:n viestintädirektiivien käyttöönotossa. Liitto peräänkuuluttaa Euroopan haastajaoperaattoriryhmälle vahvempaa roolia.

Euroopan haastajaoperaattoreiden liiton tutkimus osoittaa, ettei yli kolme vuotta sitten voimaan tulleita Euroopan viestintädirektiivejä ole useissa maissa vielä otettu käyttöön. Tämän vuoksi monissa maissa asiakkaat maksavat edelleen korkeita hintoja ja saavat rajatusti palveluita.

Direktiivien hajanaisen käyttöönoton tulokset jakautuvat karkeasti. Tutkimuksen kärjessä olevat Englanti, Tanska ja Ranska ovat olleet aktiivisimpia kilpailua edistävissä uudistuksissa. Näissä maissa kuluttajahinnat ovat olleet Euroopan alhaisimpia.

Suomi sijoittuu seitsemäntoista maan vertailussa sijalle yksitoista. Tulosten mukaan Suomen, Ruotsin ja Tanskan mobiilipalveluiden kilpailuympäristö on houkutteleva melko alhaisten vähittäishintojen vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    3. 3

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    4. 4

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Israel hyväksyi uusien asuntojen rakentamisen siirtokuntiin, kun Trumpista tuli presidentti – ”Pelin säännöt ovat muuttuneet”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    3. 3

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    4. 4

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. Näytä lisää