Mobiili

Valikko

Soneran laajakaistasähläys pääosin korjattu

Keskiviikkona sähkökatkoksen seurauksena vikaantunut Soneran toimitusjärjestelmä käynnisti ennenaikaisesti automaattisia muutos- ja irtisanomistöitä Soneran kiinteän verkon yritys-, operaattori- ja kuluttaja-asiakkaiden laajakaista- ja puhelinliittymiin. Soneran mukaan ongelma on saatu pääosin korjattua.

- Ongelma kosketti pahimmin niitä kuluttajalaajakaista-asiakkaita, joiden liittymä suljettiin ennen aikojaan. Valtaosa näistä on saatu palautettua ja loput saataneen kuntoon perjantai-iltaan mennessä. Samoin loputkin operaattoriasiakkaiden purkautuneet laajakaistaliittymät palautetaan näillä näkymin tämän päivän aikana, uskoo TeliaSoneran toimitus- ja laskutuspalveluista vastaava Marja-Liisa Pietikäinen.

- Kaikki yritysdataliittymät on jo pystytty palauttamaan. Vaikutus kiinteän puheen liittymiin osoittautui minimaaliseksi.

Inhimillinen erehdys

Vikatilanne alkoi 27.6. kello neljältä aamulla, kun sähkökatkoksen seurauksena rikkoutunut palvelin käynnistettiin uudelleen. Tässä yhteydessä palvelimen päivämääräksi ja kellonajaksi asettui virheellinen päivämäärä 27.7.2007, mikä aiheutti kuukautta eteenpäin automaattisiksi ajastettujen muutostöiden etenemisen järjestelmissä ennen aikojaan.

Päivämäärä korjattiin oikeaksi parin tunnin kuluttua kello kuudelta aamulla, mutta liikkeelle ehti kuitenkin lähteä useita muutostöitä. Soneran mukaan virheellisen ajoituksen korjaustyöt käynnistettiin välittömästi.

Suurin osa ennenaikaisesti tehdyistä muutostöistä, kuten liittymien irtisanomiseen liittyvät purkutyöt, oli ajoitettu kuun vaihteeseen. Tällaisessa tapauksessa asiakkaan liittymä lakkasi toimimasta neljä päivää aiottua aikaisemmin. Vastaavasti osa asiakkaista oli tilannut laajakaistaliittymäänsä nopeuden noston, joka tuli myös voimaan ennenaikaisesti.

- Tämä oli inhimillinen erehdys. Palvelimeen syötetään päivämäärä käsin ja nyt siihen meni epähuomiossa väärä kuukausi. On valitettavaa, että virhe ehti aiheuttaa harmia asiakkaillemme, Marja-Liisa Pietikäinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. 6

      X Factor -finalistit asettuivat mentoriaan vastaan – joutuivat selittelemään tämän typeriä möläytyksiä

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    9. 9

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    10. 10

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. Näytä lisää