Mobiili

Valikko

Turha laturi pistokkeessa on energiasyöppö

Valtaosa matkapuhelimen energiankulutuksesta on turhaa. Pistokkeeseen jääneet yksinäiset laturit kuluttavat kaksi kolmasosaa matkapuhelimien energiasta.

Nokian mukaan kaksi kolmasosaa matkapuhelimen energian kulutuksesta tapahtuu silloin kun matkapuhelin on ladattu ja irroitettu latauksesta, mutta laturi on jätetty yksikseen pistorasiaan. Tällaisessa niin kutsutussa ei-lataustilassa olevan laturin energiankulutus menee täysin harakoille.

Nokian ympäristötiedotteen mukaan latureiden ei-lataustilan virran kulutusta on onnistuttu laskemaan puolella viimeisen yhdeksän vuoden aikana. Nyt yhtiö tavittelee kulutuksen laskemista puoleen nykyisestä vuoteen 2010 mennessä. Nokian laitteisiin tulee myös toimintoja jotka mistuttavat, ettei laturia pidä jättää pistokkeisiin turhan takia.

Latureiden turha virrankulutus on vähäistä, mutta Nokian laitteita on käytössä 900 miljoonaa, joten pienilläkin säästöillä voi olla iso vaikutus.

Latureiden kehityksen lisäksi Nokia aikoo säästää energiaa toimistossaan ja tehtaissaan vuoteen 2012 menessä kuusi prosenttia verrattuna vuoden 2006 kulutukseen.

Nokian käyttämästä energiasta 25 prosenttia tulee uusituvista energialähteistä. Yhtiön tavoitetteena on nostaa niiden osuus 50 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. 6

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    9. 9

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    10. 10

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. Näytä lisää