Mobiili

Valikko

Nettiradiopäivä maksaa 2100 euroa kännykkäverkossa

S60-puhelimissa on tuki nettiradiolle, mutta sen varomaton kuuntelu voi tulla kalliiksi. Jaakko Kuivalainen laskeskelee Tekkiblogissaan, että nettiradion kuuntelu Elisa Perusdata hinnalla maksaa noin 270 euroa tunnissa. Työpäivässä dataa siis siirtyy 2100 euron arvosta.
Tiedonsiirtoa kertyy striimauksesta erittäin paljon: 128 kbps:n siirto on minun laskujeni mukaan 16 kilotavua sekunnissa eli 960 kilotavua minuutissa ja yli 55 megatavua tunnissa, Kuivalainen kirjoittaa.

Siirtomäärät ovat niin suuria, että ne rikkovat tiedonsiirron rajat myös rajoittamattomissa mobiilidatasovelluksissa. Niissä kohtuullisen käytön rajana pidetään kolmea gigatavua kuukaudessa.

Käytännössä nettiradiota ei siis kannata kuunnella matkapuhelinverkon kautta, vaan käyttää siihen wlan-yhteyttä.

Kuivalainen ylistää nettiradion äänen laatua. Hän sanoo sen olevan lähes cd-tasoista.

- Kännykän fm-radioon verrattuna hätkähdyttävää oli, kuinka paljon paremmalta pelkkä 128 kbps kuulostaa. Bonusta tietysti on myös se, että kanavat kuuluvat niin maailmalla kuin Suomessakin, jos kaistaa vain riittää. Eikä nettiradion kuunteluun tarvita kuulokejohtoa antenniksi.

Bassoradion 192 kbps:n striimin kuunteleminen onnistui ihan hyvin edge-yhteydellä, mutta joidenkin muiden kanavien äänivirrassa oli pätkimistä jo 128 kbps:n yhteydessä.

Tekkiblogin varsinainen sisältö
on kuitenkin Kuivalaisen laatimassa soittolistassa, jossa ovat kaikki tai lähes kaikki suomalaiset nettiradiot. Blogissa myös opastetaan kädestä pitäen kuinka soittolista ladataan s60-puhelimeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    3. 3

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

    6. 6

      Mies ammuskeli pizzeriassa Washingtonissa – Syynä valeuutinen Hillary Clintonin pyörittämästä lapsiseksiringistä

    7. 7

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    8. 8

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    9. 9

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    10. 10

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    3. 3

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

    6. Näytä lisää