Mobiili

Valikko

Applen iPhone-avaus jäi puolitiehen

Apple avasi iPhone-älypuhelimensa ulkopuolisille ohjelmistokehittäjille suurella rummutuksella äskettäin, mutta nyt näyttää siltä, että avaus jättääkin suuren osan halukkaista kehittäjistä ulos ainakin toistaiseksi.

The Unofficial Apple Weblog kertoo Applen lähettäneen suurelle joukolle iPhone SDK:n lataajia kohteliaan sähköpostiviestin, jonka mukaan he ovat toistaiseksi odotuslistalla iPhonen virallisiksi kehittäjiksi. Rajattu määrä kehittäjiä pääsee mukaan tällä hetkellä, mutta määrää aiotaan kasvattaa jatkossa, kirjeessä sanottiin.

Kehitystyökalut ovat siis kyllä ladattavissa, ja Apple kertoi viime viikolla kysynnän olleen vilkasta: yhtiö puhui sadasta tuhannesta latauksesta viime keskiviikkona. Mutta TUAW:n mukaan ehkä miltei jokaisen kehittäjän tie on tyssännyt, kun he ovat halunneet päästä maksusta iPhonen kehittäjäohjelmaan.

Blogin mukaan niin yrityksiä kuin yksittäisiä kehittäjiäkin on torjuttu. Yhdysvaltain ulkopuolisille hakijoille Apple on tiettävästi sanonut ohjelman olevan avoinna toistaiseksi vain USA:ssa.

Koska Apple jättää kehittäjät epätietoisiksi mahdollisuuksistaan saada ohjelmistojaan julki iPhonelle, on vaarana monen vieraantuminen koko laitteesta tai päätyminen Applen vastustamaan iPhone-hakkerien leiriin. Nyt Applelta kysytäänkin, että mitä kehittäjiltä oikein vaaditaan ohjelmaan mukaan pääsemiseksi.

University of Wisconsin-Madisonin Apple-tuesta vastaava David Schroeder kirjoitti MacRumors Forumilla, että väitteet kaikkien torjumisesta ovat vääriä. Hänen mukaansa valitut kehittäjät ja yritysasiakkaat ovat jo mukana. Lisäksi kaikkien pitäisi voida päästä kehittäjäohjelmaan kesäkuussa iPhone OS 2.0:n ja App Storen ollessa valmiina.

Talouslehti Fortunen blogin mukaan kehittäjillä ei vakuutteluista huolimatta ole mitään takeita, että heidät joskus hyväksytään ohjelmaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. Näytä lisää