Mobiili

Valikko

Näin Kanerva-viestit leviävät

Hymy pyrkii estämään ministeri Ilkka Kanervan tekstiviestien ennenaikaisen leviämisen kaikin keinoin.

Aikakauslehti Hymy julkaisee ministeri Ilkka Kanervan (kok.) tanssija Johanna Tukiaiselle lähettämiä tekstiviestejä huomenna myyntiin tulevassa numerossaan. Hymy on ryhtynyt erityistoimiin, jotta viestit eivät leviäisi julkisuuteen ennenaikaisesti.

– Olemme koettaneet estää leviämisen kaikin keinoin. Emme tuo lehteä edes Yhtyneisiin Kuvalehtiin tänään, kertoo Hymyn päätoimittaja Esko Tulusto.

Hymy painetaan Tampereella Akta Printissä, jonka työntekijöillä on tiukat pysyväismääräykset siitä, että julkaisematonta lehteä ei saa viedä talon ulkopuolelle.

Akta Printistä tuore painos on jo siirtynyt Vantaalle Rautakirjan jakelukeskukseen, jossa se pakataan tänään. Lehden virallinen ilmestymispäivä on keskiviikko, mutta se tulee pääkaupunkiseudulla irtonumeromyyntiin tiistaina. Aikakauslehdet jaellaan samoilla kuljetuksilla iltapäivälehtien kanssa, joten ne ovat myynnissä heti aamulla.

Hymyn normaali irtonumeropainos on 70 000–80 000. Päätoimittaja Tuluston mukaan lehden painos on tällä viikolla "suht koht normaali".

– Emme ole ajatelleet tätä bisneksenä, koska uutinen karkaa melko nopeasti kuitenkin, Tulusto toteaa.

Sitä, kuinka tarkasti tekstiviestit muissa lehdissä julkaistaan, ei tiedä vielä kukaan.

– Mielenkiintoista on nähdä, ruvetaanko sisältöämme suoraan lainaamaan. Millaisen juridisen riskin muut siinä ottavat? Tulusto heittää.

Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja sanoo, että heillä päätöstä viestien julkaisemisesta ei vielä ole tehty.

– Meidän pitää joka tapauksessa pysyä siteerausoikeuksien rajoissa. Katsomme tilanteen sitten, kun näemme viestien sisällön.

Ilta-Sanomat ja Taloussanomat kuuluvat SanomaWSOY-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    7. 7

      Autoilija väisti tiellä ollutta tavaraa – auto suistui katolleen ojaan

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      ”Salainen” kuva hovista julki – herttuatar Catherine säteili yltäkylläisessä tiarassa, iltapuku korosti timmiä vyötäröä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää