Mobiili

Valikko

Kytkimestä apua iPhone 2.0:n virrankulutukseen

Seuraavassa iPhone-mallissa on todennäköisesti jouheva kytkin, jonka avulla 3G-ominaisuus saadaan pois päältä akkua syömästä. Muiden valmistajien kännyköissä ominaisuus on piilotettuna asetusten syövereihin.

Applen uskotaan kiertävän 3G-tekniikan tarvitseman suuremman virran tarpeen yksinkertaisella kytkimellä seuraavassa iPhone-mallissaan.

Verkkoon vuotaneen tiedon ja ruutukaappauksen mukaan Applen iPhoneen tulisi kytkinsivu, jossa 3G:n voi laittaa pois päältä niin halutessaan.

Samanlainen ominaisuus on myös Nokian 3G-matkapuhelimissa. IPhonessa ominaisuus näyttäisi tosin olevan käytettävissä applemaisen helposti. Nokian puhelimissa 3G:n saa pois päältä puhelimen asetuksia muokkaamalla.

Kesäkuun alussa julkaistavaksi uskotun 3G-iPhonen ominaisuuksia spekuloidaan kiivaaseen tahtiin. Puhelimen julkistusta 9. kesäkuuta pidetään käytännössä varmana.

Yhdysvalloissa 3G-verkot eivät ole vielä niin yleisiä kuin Euroopassa.

Julkistustietoa vahvistaa muun muassa se, että Teliasonera on tuomassa iPhonen myyntiin Pohjoismaissa. Esimerkiksi Suomessa matkapuhelimien kytkykauppa on sallittu vain 3G-puhelimille. IPhonen myynti on tähän asti perustunut siihen, että yksi operaattori on puhelimen ainoa jakelija. Puhelimia on myyty vain matkapuhelinliittymän kanssa.

Applen pääjohtaja Steve Jobs sanoi 3G-puhelimien heikon akun kestävyyden olleen syynä siihen, miksi 3G-yhteydet puuttuivat aikaisemmasta iPhonesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    4. 4

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    5. 5

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    6. 6

      Poliisi: Yli 10 katsojalle ensiapua MM-Lahden väentungoksessa

    7. 7

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    8. 8

      Patrik Laine sai alleen 560-hevosvoimaisen ”pedon” – maksaisi Suomessa lähes 200 000 euroa!

    9. 9

      Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

    10. 10

      Tiesitkö kikasta? Näin saat vähennettyä nastarenkaiden tuottamaa rengasmelua – jopa täysin ilmaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    4. 4

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    5. 5

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    6. Näytä lisää