Mobiili

Valikko

Hollantilaisia kuluttajia huijattiin lukitsemattomilla iPhoneilla

Hollantilainen yrittäjä lupasi asiakkailleen operaattorilukitsemattomia iPhone 3G -puhelimia ja sai kerättyä myyntituloja noin 700 000 euron verran. Nyt yrittäjä on kadonnut, jättäen asiakkaansa ja työkaverinsa ihmettelemään.

iPhonehelpdesk.nl-sivuston omistaja on ilmeisesti tyhjännyt toimistonsa ja kadonnut sanomatta sanaakaan asiakkailleen tai työkavereilleen.

Hollantilainen 39-vuotias mies avasi sivustonsa vähän ennen iPhone 3G:n tuloa markkinoille heinäkuussa ja lupasi myydä täysin toimivia, sim-korttiin lukitsemattomia iPhone-kännyköitä.

Hän väitti, että yhtiöllä oli hallussaan pieni erä lukitsemattomia iPhone 3G -puhelimia, mutta ei paljastanut mistä oli puhelimensa saanut.

Tilauksia tulvi hyvää vauhtia, mutta sitten yhtiön myyntiedustajat ilmoittivat, että toimituksissa tulee olemaan merkittävästi viivettä.

Vihaiset asiakkaat rupesivat vaatimaan vastauksia, jonka jälkeen yhtiön puhelinlinjat sulkeutuivat ja sähköposteihin ei vastattu. Viime viikolla koko sivusto katosi netistä.

Jotkut asiakkaat kuitenkin sanoivat saaneensa iPhone-puhelimensa. Ne olivat edellisen sukupolven iPhoneja Yhdysvalloista ja niissä oli AT&T:n sim-kortit.

Uutissivusto The Registerin mukaan miehen työkaverit uskovat yrittäjän halunneen tilata operaattorilukitsemattomia puhelimia Italiasta. Kun hän ei saanutkaan niitä ajoissa, hän joutui mahdollisesti paniikkiin.

Uutissivuston lähteiden mukaan hollantilaisviranomaiset kuitenkin epäilevät yrittäjän suunnitelleen katoamistaan. Viranomaisten mukaan mies siirsi kerättyjä rahoja 25 000 euron erissä eri tileille, jotka hän tyhjäsi eri paikoissa.

Yrittäjän uskotaan paenneen Venäjälle, The Register paljastaa. Hollannin viranomaiset tutkivat tapausta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    9. 9

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. Näytä lisää