Mobiili

Valikko

Nokian älypuhelinmyynti notkahti

Markkinajohtaja Nokialla on yhä vaikeuksia pysyä älypuhelinmarkkinoiden tahdissa. Gartner sanoo Nokian markkinaosuuden tippuneen vuodessa yli kuudella prosenttiyksiköllä.

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia myi heinä–syyskuussa reilut kolme prosenttia vähemmän älypuhelimia kuin vuotta aiemmin, markkinatutkimusyhtiö Gartner sanoo.

Kappalemäärillä mitattuna Nokia myi kuitenkin vain 492 000 älypuhelinta vähemmän kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla.

Yhtiö säilyttikin helposti asemansa markkinoiden ylivoimaisena ykkösenä 42 prosentin osuudella.
Nokia ei kuitenkaan pysynyt yli kymmeneksellä paisuneiden älypuhelinmarkkinoiden tahdissa.

Vuoden aikana yhtiö on menettänyt markkinaosuudestaan yli kuusi prosenttiyksikköä.

Kosketusnäytöt
kirvelevät

Gartner selittää Nokian rämpimistä puuttuvilla kosketusnäyttömalleilla.   

Nokian kompuroinnista on hyötynyt etenkin iPhone-kosketusnäyttöpuhelimesta tunnettu Apple.

Gartnerin mukaan Apple on markkinoiden kolmanneksi suurin älypuhelinvalmistaja liki 13 prosentin osuudella.

Nokia on julkaissut tänä syksynä kaksi kosketusnäytöllä varustettua puhelinmallia: halvemman hintaluokan 5800 XpressMusic -puhelimen sekä N-sarjan uuden lippulaivamallin N97:n.

Symbian ottaa
osumaa

Älypuhelinten käyttöjärjestelmissä Nokian asema on horjunut vieläkin enemmän.

Gartnerin mukaan Nokian tukeman Symbian-käyttöjärjestelmän osuus heinä–syyskuussa myydyissä älypuhelimissa tippui 12 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

49,8 prosentin markkinaosuutta hallitseva Symbian on kuitenkin edelleen älypuhelinmarkkinoiden suosituin käyttöjärjestelmä.

Nokialla edelleen iso etumatka
Älypuhelimien alustavat myyntiluvut

YhtiöMyynti 3Q/2008 (tuhansia)Markkinaosuus 3Q/2008Myynti 3Q/2007 (tuhansia)Markkinaosuus 3Q/2007Muutos 3Q/2007-3Q/2008
Nokia15,47242.415,96448.7-3.1
Research In Motion5,80015.93,1929.781.7
Apple4,72012.91,1043.4327.5
HTC*1,6564.51,3154.025.9
Sharp1,2393.41,5354.7-19.3
Muut7,62620.99,64329.4-20.9
Yhteensä36,515100.032,753100.011.5
 *vain HTC:n omalla nimellään myymät laitteet
Lähde: Gartner

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    3. 3

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    4. 4

      Testaa, miten sinkku olet!

    5. 5

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    8. 8

      Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

    9. 9

      Pahin kilpakumppani kuuli Nico Rosbergin lopettamispäätöksestä ennen sen julkistamista: ”Minun oli tehtävä kompromissi”

    10. 10

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

    9. 9

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    10. 10

      Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    3. 3

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    4. 4

      Testaa, miten sinkku olet!

    5. 5

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    6. Näytä lisää