Mobiili

Valikko

Kännykkäyhtiöille tärkeän tantaalin saanti vaikeutuu

Australialaiskaivoksen sulkeminen voi tehdä Kongon demokraattisesta tasavallasta hämärästi hankitusta tantaalista entistä houkuttelevampaa matkapuhelinvalmistajille. Nokian mukaan yhtiö pystyy yhä hankkimaan tantaalinsa muualta.
Suuret kansainväliset elektroniikka- ja kännykkävalmistajat saattavat joutua taas kohta miettimään sitä, mistä yhtiöiden alihankkijat ostavat tantaalinsa.

Tantaalin saanti muuttui astetta mutkikkaammaksi joulukuussa, kun kaivosyhtiö Talison Minerals ilmoitti sulkevansa (pdf) Wodginan massiivisen tantaalikaivoksen Australiassa.

Kaivosyhtiön mukaan Wodginassa louhittiin liki kolmannes koko maailman tantaalista tänä vuonna.

Tantaalia
kondensaattoreihin

Tantaali on siirtymämetalleihin kuuluva harvinainen alkuaine, jota hyödynnetään muun muassa elektroniikkateollisuudessa.

Esimerkiksi maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia käyttää tantaalia kännyköidensä kondensaattoreissa.

– Tyypillisessä Nokia-puhelimessa on yksi kondensaattori, jossa käytetään tantaalia. Yhdessä puhelimessa on siis alle 0,37 grammaa tantaalia, Nokian lehdistöedustaja Susan Smith sanoo.

Taisteltu
alkuaine

Suurin osa maailman tantaalista tuotetaan Australiassa, Kanadassa ja Brasiliassa.   

Tantaalia löytyy myös esimerkiksi Keski-Afrikassa sijaitsevasta Kongon demokraattisesta tasavallasta, jossa alkuaine tunnetaan koltaanina.

Poliittisesti epävakaassa maassa louhitun halvan tantaalin on epäilty olevan kuitenkin usein peräisin hämäristä lähteistä.

Kun aikaisemmin Zairena tunnettu Kongon demokraattinen tasavalta ajautui aseelliseen konfliktiin 1990-lopussa, jalostetun tantaalin hinta nousi parhaimmillaan jopa 300 dollariin paunalta, aikakauslehti BusinessWeek kertoo.

Se sai myös sotapäälliköt kiinnostumaan alkuaineesta. Sissisotaa rahoitettiin laittomasta kaivostoiminnasta saaduilla tuloilla.

Kun kansalaisjärjestöt nostivat elektroniikkateollisuuden roolin konfliktissa esiin, yhtiöt säikähtivät. Esimerkiksi Nokia kielsi alihankkijoitaan käyttämästä Kongon demokraattisesta tasavallasta hankittua tantaalia.

Kongon kaivokset
epäilyttävät monia

Talison Minerals syyttää Wodginan kaivoksen sulkemisesta kahta seikkaa.

Maailmantalouden yskiminen johti elektroniikkalaitteiden kaupan hiipumiseen. Kongon demokraattisesta tasavallasta louhittava hämärä tantaali taas polkee hintoja.

Talison Mineralsin mukaan Keski-Afrikasta saatavan tantaalin edullisuudella on hintansa. Tantaali louhitaan Kongossa usein laittomasti, piittaamatta kaivostyöläisten terveydestä, turvallisuudesta ja työskentelyolosuhteista, australialaisyhtiö sanoo.

Smithin mukaan Wodginan kaivoksen sulkeminen ei kuitenkaan vaikuta millään tavalla Nokian tantaali-politiikkaan Kongon demokraattisen tasavallan suhteen.

– Se ei missään nimessä muutu. Nokia on ollut tietoinen tilanteesta ja aktiivinen sen suhteen useiden vuosien ajan.

Nokian edustajan mukaan vain prosentti maailman tantaalituotannosta tulee Kongon demokraattisesta tasavallasta. 

– Maailmassa on olemassa lukuisia muita paikkoja, joista tantaalia voidaan hankkia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    6. 6

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    10. 10

      Lempi leiskuu: Kauneusleikkauksista tunnettu ja miljardinsa menettänyt seurapiirijulkkis, 76, pussaili miesystäväänsä kiihkeästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    6. Näytä lisää